Joulukalenteri – Luukku 14: Jouluinen piparkakkujäätelö

Vaikka näin joulukuussa on ulkona kylmä, niin silti voi nautiskella lämpimien herkkujen lisäksi myös viileää jäätelöä. On aika ihana käpertyä lämpimän viltin alle ja herkutella jäätelöannoksella. Mikä onkaan joulukuussa ihanampi jäätelömaku kuin jouluun ja joulunodotukseen sopiva piparkakkujäätelö. 

Minun jäätelökoneeni on ollut lepäilemässä taas kesän jälkeen pidemmän aikaa, mutta tuon piparkakkulevitteen valmistuksenjälkeen, oli kaivettava jäätelökone taas esiin. Ensimmäisenä valmistamastani piparkakkulevitteestä tuli mieleeni vaniljajäätelö, jossa on herkullinen piparkakkuraita. Niinpä minun piti ryhtyä tuumasta toimeen ja valmistaa tämä herkullinen omatekoinen jäätelö. Valmistin jäätelön täysmaidosta, kermasta, sokerista, kananmunan keltuaisista, vaniljasta sekä tietysti tuosta aikaisemmasta kalenteriluukusta löytyneestä piparkakkulevitteestä

En olisi millään malttanut odottaa jäätelön viilenemistä. Onneksi siinä välissä kun siirsin jäätelön koneesta pakastusastiaan, sain jo pieniä makupaloja viilenneestä jäätelöstä. Ihan superhyvää! 

Nyt suosittelenkin, että jos sinulla on kotona jäätelökone, niin kaiva se esiin ja kokeile reseptiä! Jos sinulta ei löydy jäätelökonetta, niin voit kokeilla jotain muuta blogista löytyvää jäätelöreseptiä ja yhdistää tuon piparkakkulevitteen valmistamaasi jäätelöön. Täältä blogista löytyy nimittäin todella paljon sellaisiakin jäätelöreseptejä, joihin et tarvitse jäätelökonetta. 

Blogista löydät myös parin vuoden takaisesta joulukalenterista löytyvän piparkakkupirtelön reseptin

Piparkakkujäätelö

(noin 1 litra)

4 dl täysmaitoa

1 1/2 dl sokeria

1 vaniljatanko

4 keltuaista

3 dl kermaa

1 annos piparkakkulevitettä

Mittaa kattilaan maito, sokeri ja keltuaiset. Leikkaa vaniljatanko pitkittäin puoliksi ja raaputa vaniljansiemenet tangon sisältä. Lisää sekä siemenet että tanko kattilaan ja kuumenna seosta niin kauan, että se sakenee. Sekoittele koko ajan, älä keitä. Poista seoksesta kuumentamisen jälkeen vaniljatangon osat. 

Kun seos on sakeutunut, lisää joukkoon kylmä kerma. Sekoittele ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada seos jäätelökoneeseen ja jäähdytä jäätelöä koneen ohjeen mukaisesti. Minulla on käytössäni Wilfan jäätelökone, joka pyöritti massaa tunnin ajan koneessa. 

Kun kone on pyörittänyt jäätelömassaa tarpeeksi kauan, lusikoi jäätelöstä noin puolet rasiaan ja lisää joukkoon puolet piparkakkulevitteestä. Sekoita esimerkiksi veitsellä jäätelö ja piparkakkulevite sekaisin. Lisää toinen jäätelöosuus purkkiin ja lusikoi joukkoon piparkakkulevite. Sekoittele jäätelö vielä lopuksi sekaisin ja nosta valmis jäätelö pakastimeen viilentymään kunnolla. 

Nauti jäätelö sellaisenaan annoskulhosta tai vohvelitötteröistä. 

*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  

Kommentoi

  1. Hei! Eksyin tänne etsiessäni jäätelöreseptejä ja nyt on pakko kysyä, että mistä tuollaisia pakastuspurkkeja oikein voi hankkia? Näyttää niin kivalta. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei Anne! Kiva, että eksyit tänne blogiin reseptien perässä 🙂 Tervetuloa! Tuo pakastepurkki on ostettu Ruotsin Lagerhaus-kaupasta. Heillä on olemassa myös nettikauppa, josta voi tilata myös Suomeen. Ikävä kyllä, en tällä hetkellä tiedä, onko tätä purkkia vielä myynnissä.

    2. Ei näyttänyt ikävä kyllä löytyvän enää. Harmi! Mutta kiitos vastauksesta. 🙂

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Voi kuinka harmi! Minunkin piti vielä etsiä, mutta se on ikävä kyllä poistunut valikoimasta. Joitakin mainoskuvia löysin tuotteesta, mutta verkkokaupassa tuota ei ainakaan enää ollut. Minä olen ostanut tuon ehkä vuosi sitten, joten on ollut varmaan viime kevään/kesän tuotteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close