Herkullinen marenkivoikreemi täytekakun tai kuppikakkujen kuorruttamiseen

Moni pähkäilee, kuinka kuorruttaa täytekakku tai kuppikakut näyttävästi. Marenkivoikreemikuorrute on hyvä vaihtoehto monessa tilanteessa. Jos esimerkiksi suunnittelet valumakakun valmistamista, jossa suklaaganache valutetaan kauniina valumina kakun reunoille, niin marenkivoikreemi on mitä parhain tähän tarkoitukseen. Jos olet kiinnostunut suklaaganachesta ja esimerkiksi valumakakuista, niin käy lukemassa blogikirjoitus ”suklaaganache ja kuusi vinkkiä suklaaganachen valmistukseen”.

Marengista ja voista valmistettu kreemi on hieman kevyempi ja rakenteeltaan ilmavampi kuin tavallinen perinteisempi voikreemi. Minä käytin tässä reseptissä osan sokerista tomusokerina. Tämä siksi, että leivontatarvikeliikkeissä on tarjolla suuri valikoima erilaisia makutomusokereita, jotka toimivat myös erinomaisesti marenkivoikreemin maustajina. Näin olen voit käyttää valitsemaasi makutomusokeria tuomassa makua marenkivoikreemiin. Jos sinulla ei ole makutomusokereita käytössäsi, niin kurkkaa alta kuinka voit maustaa kreemin tavallista tomusokeria käyttäessäsi. 

Minä käytin tällä kertaa tämän kuorrutteen kuppikakkuihin, mutta aivan hyvin tällä olisi voinut kuorruttaa myös pienen täytekakun. Marenkivoikreemiä voi värjätä erinomaisesti eri sävyihin käyttämällä elintarvikevärejä. Tämä kreemi on erinomainen pursotettava, joten saat tehtyä kreemillä myös kauniita kuvioita erilaisia tyllia eli pursotusteriä käyttäessäsi. 

Kurkkaa vielä reseptin alta vinkit marenkivoikreemin valmistamiseen, ennen kuin aloitat kreemin teon. 

Marenkivoikreemi

4 (noin 150 g) isoa valkuaista

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl tomusokeria tai makutomusokeria

300 g voita

(1 tl vaniljatahnaa)

Mittaa isojen kananmunien valkuaiset kuumuutta kestävään vatkauskulhoon yhdessä sokerin ja makutomusokerin kanssa. Laita isoon kattilaan vettä pohjalle ja nosta kattila liedelle. Kuumenna vesi ja nosta kuumuutta kestävä kulho valkuaisseoksen kanssa kattilan päälle vesihauteeseen. Varo kuitenkin, ettei kulhon pohja osu kuumaan veteen. Sekoittele valkuaisseosta vesihauteessa, kunnes sokeri on sulanut joukkoon. Jos sinulla on lämpömittari käytössäsi, niin voit mitata lämpömittarilla, että valkuaiset kuumentuvat noin 60-65 asteeseen. 

Kun seos on tarpeeksi lämmintä, ota kulho pois vesihauteesta. Vatkaa valkuaisia paksuksi vaaleaksi vaahdoksi useiden minuuttien ajan sähkövatkaimella tai monitoimikoneessa. Marenki on valmis, kun vaahto on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi ja näyttää kauniin kiiltävältä. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi pieninä annoksina. Katso aina, että edellinen voimäärä on sekoittunut marenkivaahdon joukkoon hyvin, ennen seuraavan annoksen lisäämistä. Jatka seoksen vatkaamista, kunnes marenkivoikreemi on ilmavaa ja sileää. Lisää halutessasi joukkoon vielä vaniljatahna ja vatkaa se hyvin kreemin joukkoon. Värjää kreemi elintarvikeväreillä haluamiisi sävyihin.

Jos seos näyttää rakeiselta tai muutoin oudolta, jatka vain vatkaamista. Voimakkaan vatkaamisen jälkeen kuorrute muuttuu kauniin sileäksi ja ilmavaksi. 

Vinkit marenkivoikreemin valmistamiseen:



* Voin valinta on kreemiä valmistettaessa makukysymys. Voit käyttää marenkivoikreemiin joko normaalisuolaista voita tai vähäsuolaista voita. Normaalisuolaisessa voissa voi pieni suolaisuus maistua läpi, joka taas on miedompi, jos käytät vähäsuolaista voita. 

* Käytä aina huoneenlämpöisiä raaka-aineita! Se on tällaisen kreemin valmistamisessa todella tärkeää, jotta lopputulos on paras mahdollinen. 

* Ole tarkkana valkuaisia erotellessasi, koska valkuaisten joukkoon ei saa päästä yhtään keltuaista. Muuten marenki ei vaahtoudu kunnolla. Voit erotella kanamunat yksitellen lasiin ja lisätä ne aina yksi kerrallaan vatkauskulhoon. Näin ollen keltuaisen rikkoutuessa ei koko valkuaismäärä mene käyttökelvottomaksi (marenkia varten). 

* Voit käyttää makutomusokerin sijaan myös tavallista tomusokeria. Lisää silloin esimerkiksi vaniljatahnaa tai muuta makuainetta tuomaan makua kreemiin. 

* Vatkaa valkuaisseosta niin kauan, että se jäähtyy ja muuttuu kauniin paksuksi ja kiiltäväksi marengiksi. 

* Älä pelästy vaikka kreemi näyttäisi voin lisäämisen jälkeen aluksi rakeiselta. Jatka vatkaamista muutamien minuutin ajan. Vatkauksen jälkeen kreemin pitäisi olla kauniin kiiltävää ja ilmavaa. 

* Jos kreemiä jää yli, säilytä ylimääräinen kreemi jääkaapissa. Nosta kylmä kreemi hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpeämään ennen käyttöä. Vatkaa se uudelleen kuohkeaksi ennen kuin kuorrutat kreemillä kakun tai kuppikakut. 



Vinkki! Täytekakkuja kuorruttaessa kannattaa aina muistaa, että tee kakun pintaan ensin murukerros. Murukerroksella suljet murut kakun pintaan. Tämä kerros voi olla hyvin ohut, juuri sen verran, että murut tarttuvat sillä kakun pintaan kiinni. Käytä kakku kylmässä, jotta pinta viilenee. Kuorruta kakkuun sen jälkeen varsinainen kuorrutekerros. Näin saat kakkuun kauniin pinnan ja kakun murut pysyvät pois ulommasta kuorrutekerroksesta. 


Oletko sinä kokeillut erilaisia kreemejä kakkuissa tai muissa leivonnaisissa? Mikä on oma suosikkisi? 

Jos sinulla on kysyttävää tai haluat jakaa kokemuksesi erilaisista kuorrutekreemeistä, niin jätä kommenttisi tämän blogikirjoituksen alle.

Jos haluat oppia koristelemaan leivonnaisia kauniilla pursotuksilla, niin ensi lauantain pursotus- ja kuppikakkukursseille on vielä muutamia paikkoja jäljellä. Kurkkaa kurssivalikoima täältä ja ilmoittaudu mukaan sähköpostilla [email protected].

Kommentoi

  1. riikuska says:

    Kiitos, kun kirjoitit tästä aiheesta! Kreemien maustaminen luonnollisilla makuaineilla kiinnostaa, esimerkiksi sitruunan maku. Maalla lähinkin leivontakauopa on kaukana ja verkkokaupan valikoima ei auta, jos leipoosi iskee. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä esimerkiksi sitruunaa ja reseptissäkin mainittua vaniljaa voisi hyvin lisätä makuaineena kreemin joukkoon. Sitruunan kuoresta saisi hienoksi raastettuna hyvin makua irti. Kreemin pintaan voi kuitenkin jäädä kuorien paloja hieman näkyviin. Myös mausteista voisi käyttää esimerkiksi kanelia, inkivääriä ja neilikkaa. Nämä ehkä hieman jouluisempia makuja, mutta antavat kuitenkin makua kreemille. Väriaineista esimerkiksi punajuurella voisi hyvin luonnollisesti värjätä kreemiä.

  2. Nimetön says:

    Thank you for sharing
    https://aab-edu.net/

  3. Kirsi says:

    Vatkataanko valkuaisia ja sokeria vesihauteen päällä vai riittääkö sekoittelu lusikalla?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Suosittelen vatkaamaan ihan kunnolla sähkövatkaimella, jotta saat siitä paksua vaahtoa.

  4. Nimetön says:

    Olen tekemässä pian kakun tilauksesta ja ajattelin tehdä marenkivoikreemin siihen kuorrutteeksi. Kakun pitää olla laktoositon ja nyt kiinnostaakin että käyttäytyykö laktoositon voi kreemissä samanlailla kuin tavallinen?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hei, Voit tehdä kuorrutteen oikein hyvin laktoosittomasta voista. Näin teen itsekin todella usein.

      1. Sirpsumm says:

        Hei, vatkasin marenki vaahdon kovaksi ja kun rupesin lisäämään voita seokseen, se rupesi juoksettumaan. Kuuluuk o sen tehdä niin ja miten saan sen jälleen kovaksi?

        1. Hei! Jatka vaan vatkaamista, kuten reseptin alla sanotaan. Vaikka kuorrute vaikuttaisi rakeiselta tai juoksettuneelta, niin se muuttuu vatkaamalla kauniin tasaiseksi.

  5. Hei! Voiko kakun kuorruttaa ja pursottaa tällä jo edellisenä iltana? Kestääkö kauniina?

    1. Hei! Voit kuorruttaa ja pursottaa kakun jo edellisenä iltana. Joskus kovin ohuilla alustoilla kuorrutteen pinta voi halkeilla kakun liikkeistä, joten suosittelen tekemään kakun suoraan tarjoilulautaselle tai muulle paksulle alustalle. Näin kakun pinta pysyy kauniina ja siistinä. Koska kuorrutteessa on voita, kannattaa kakku ottaa jo hyvissä ajoin huoneenlämpöön (toki suhteuta aika lämpötilaan, varsinkin näin kuumina päivinä).

  6. Ritva says:

    Voisiko sokerina käyttää fariinisokeria? Antaisiko kinuskista makua?

    1. Hyvä kysymys. En ole itse tätä fariinisokerista tehnyt, mutta voisi onnistua myös sillä. Nyt en ikävä kyllä osaa antaa ihan kokemukseen pohjautuvaa tietoa sinulle.

  7. Voiko voin tilalla käyttää margariinia?

    1. Voi käyttää myös margariinia, mutta suosittelen käyttämään voita. Voi käyttäytyy hieman eri tavoin, varsinkin täytekakun kuorrutuksessa. Muffinssien päällä käy varmasti kumpi tahansa.

  8. Maria says:

    Hei! Lapsen syntymäpäivä juhlissa on kuppikakkujen koristelua, kuinka kauan luulet kuorrutteen säilyvän suljetunna kuorrutepussissa? Mietin sulkea kuorrutuspussit teipillä tai muovipussilla, ja laittaa jääkaappiin yön yli.

    1. Itse ehkä tekisin kreemin vaikka valmiiksi kulhoon ja hetken huoneenlämmössä lämmenneenä vatkaisin vielä uudestaan ennen pursotuspusseihin lusikointia. Jos pakkaat kreemin valmiiksi pursotuspusseihin ja käytät metallisia pursotuspusseja, niin kreemi helposti ”kovettuu” metalliseen tyllaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close