sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Herkulliset rieskarullat juhlapöytään tai eväsretkelle





Kevään juhla-aika on käsillä, joten sitä varten päätin kokeilla rieskarullien valmistamista yli jääneestä perunamuussista. Rieskarullat ovat monien juhlapöytien suolainen herkkupala. Vaikka ei ehkä heti uskoisi, niin nämä suolaiset herkut ovat vieläpä ruokahävikistä valmistuvia. Tällä kertaa valmistin rieskan alusta loppuun asti itse, koska halusin hyödyntää päivälliseltä jääneen perunamuussin johonkin leivonnaiseen. Lisäsin perunamuussin joukkoon vain vehnäjauhoja ja sain sillä tavoin valmistettua nämä ihanat juhlapöydän herkut. 

Täytteeksi valikoitui tällä kertaa raikas kasvis-tuorejuustotäyte, joka maistuu todella herkulliselta. Valmiin rieskan päälle levitetään kerros täytettä ja rieska rullataan, kuten kääretorttu. Anna rullan tekeytyä puolesta tunnista tuntiin jääkaapissa, ennen paloiksi leikkaamista. 

Kannattaa muuten muistaa, että nämä rieskarullat sopivat erinomaisesti myös välipalaksi tai ruokaisaksi retkievääksi.






Rieskarullat ja uunirieskan valmistaminen
(1 rieskarulla)

Rieska
2 ½ dl perunamuussia
noin 1 ¼ dl vehnäjauhoja

Täyte
250 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g suippopaprikaa
70 g kurkkua
1 pieni valkosipulinkynsi
tuoretta persiljaa tai ruohosipulia
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria

Mittaa kylmä perunamuussi kulhoon ja lisää vehnäjauhot joukkoon. Työstä massasta käsin taikina, joka on kaulittavissa. Jos taikina on liian löysää, lisää joukkoon vielä ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Muodosta taikinasta pallo. Ripottele leivinpaperin päälle vehnäjauhoja ja kauli taikina leivinpaperin päällä ohueksi levyksi. 

Tasoita kaulitun levyn reunat leikkaamalla veitsellä tai pitsaleikkurilla. Pistele haarukalla reikiä pintaan. Paista ylälämmöllä, uunin yläosassa 225 asteessa ensin noin viiden minuutin ajan. Käännä sen jälkeen rieska varovasti ympäri ja jatka paistamista vielä noin kolmen minuutin ajan. 

Jos rieskan reunat tuntuvat kovilta, voit leikata kovat osat heti lämpiminä pois. Kääri rieska rullalle leivinpaperin kanssa ja anna sen jäähtyä. Jos täytät valmiin rieskan vasta seuraavana päivänä, niin säilytä leipä leivinpaperiin ja pakastepussiin käärittynä leivinliinan sisällä.






Valmista täyte raastamalla kurkku ja pilkkomalla paprika pieneksi kuutioksi. Raasta myös valkosipuli. Nosta nämä kaikki siivilään ja ripottele päälle noin puolet suolasta. Sekoita ja jätä nämä muutaman minuutin ajaksi valumaan ylimääräiset nesteet pois. 

Mittaa tuorejuusto kulhoon. Pilko valitsemasi yrtti joukkoon. Lisää lopuksi vielä valutettu kasvistäyte sekä suola ja mustapippuri joukkoon. Sekoittele massa sekaisin. 

Avaa riskarulla auki ja levitä täyte rieskan päällä tasaiseksi kerrokseksi. Rullaa rieska täytteen kanssa rullalle kuin kääretorttu. Nosta rieskarulla noin puoleksi tunniksi jääkaappiin ja leikkaa sen  jälkeen sopiviksi palloiksi. Voit painaa paloihin cocktailtikut tai muut vastaavat, jotka helpottavat syömistä. Yhdestä rullasta saat noin 9-10 annospalaa. 

Vinkki! Rieskan voi myös herkutella sellaisenaan. 







Lisää suolaisia herkkureseptejä löydät täältä!






4 kommenttia:

  1. Enpä ajatellut, että rieskan tekeminen tällaisiin rulliin on näin helppoa. Tätä täytyy ehdottomasti testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään aikaisemmin. Suola löytyy perunamuussista, niin sitäkään ei tarvitse lisäillä. Helppoa ja hyvää.

      Poista
  2. Kylläpä on näyttävän ja herkullisen näköisiä rullia :) Mistä olet hommannut nuo puutikut ja tarjoiluvadilla olevan aluspaperin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo puutikut taisin ostaa Clas Ohlsonilta ja paperi on varsinaisesti grillitasku, jonka sauman leikkasin auki. Grillitaskut on ostettu Virosta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...