torstai 29. elokuuta 2019

Superhelpot mokkapalat - kahvipöydän pelastus




Mokkapalat - ne lasten ja aikuisten suuret herkut! Meillä mokkapalat kuuluvat ainakin syntymäpäiviin, lasten koulun myyjäisiin sekä niihin tilanteisiin kun kaivataan kaikille maistuvaa herkkua. 

Eräänä päivänä koulun jälkeen perheen nuorimmainen halusi taas kerran leipoa. Aika usein meillä halutaan leipoa mokkapaloja. Päätin suunnitella hänelle resepti, jolla hän pystyy ilman apuja ja erikoisia laitteita leipomaan mokkapalat alusta loppuun asti itsenäisesti. 

Koska lopputulos oli todella mehevä ja herkullinen, päätin jakaa tämän reseptin myös teille lukijoille. Tästä alta löydät reseptin, jota on meillä testailtu jo muutamaan kertaan. Tämä resepti on sen verran pieni, että siitä riittää sopivasti koko perheelle, mutta sitä ei jää yli. 

Valmistamista helpottaa, jos pakastat mahdollisen ylimääräisen kahvin jääpalamuotissa, jolloin sen voi hyödyntää mikrossa tai kattilassa lämmitämällä mokkapaloihin. Näin ollen lasten ei tarvitse keitellä edes kahvia mokkapaloja varten. Toki uunia pitää käyttää tässäkin reseptissä, joten lasten tarvitsee olla jo sen ikäisiä, että uunin käyttö on hallinnassa. Pienemmät lapset voivat sitten leipoa aikuisen valvonnassa ja pienellä avustuksella. 




Superhelpot mokkapalat 
(noin yhdeksän palaa)

Pohja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl maitoa
100 g voita

Kuorrute
30 g voita
2 rkl kuumaa kahvia
1/2-1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
noin 3 d tomusokeria

(nonparelleja tai strösseleitä koristeeksi)


1. Mittaa kulhoon vehnäjauho, kaakaojauhe, leivinjauhe sekä sokeri. Sekoita vispilällä. 

2. Lisää joukkoon kananmunat ja maito. 

3. Sulata voi ja lisää se joukkoon. 

4. Sekoita taikina tasaiseksi vispilällä tai lusikalla ja kaada se noin 20 x 20 cm neliskulmaiseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai noin 22-24 cm piirakkavuokaan. Paista 175 asteessa noin 15-20 minuutin ajan. Kokeile kypsyyttä painamalla cocktailtikku mokkapalapohjaan. Jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on pohja kypsä. Jos tikkuun tarttuu taikinaa, jatka paistamista muutamien minuuttien ajan ja tarkista tilanne uudestaan. 

5. Valmista kuorrute piirakan ollessa uunissa. Sulata voi ja sekoita se kuuman kahvin kanssa kulhossa. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita. Lisää tomusokeria sen verran, että kuorrute on paksua, mutta kuitenkin saat levitettyä sen tasaisesti lämpimän pohjan päälle. Jos kuorrute on liian paksua, voit lisätä joukkoon teelusikallisen kahvia ja sekoittaa kuorrutteen tasaiseksi.  

6. Kaada kuorrute kuuman mokkapalapohjan päälle ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi. 

7. Koristele mokkapalat heti kuorrutteen levityksen jälkeen nonparelleilla tai muilla syötävillä koristeilla. 






2 kommenttia:

  1. Heti kun lukee jossain "mokkapalat" niin alkaa jo sylki erittyä ;) Tämä on kyllä niitä herkkuja mitkä vuosi toisensa jälkeen maistuu aina vaan aivan super hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hieman sama "ongelma" :) Mokkapala on vaan niin hyvää!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...