torstai 14. marraskuuta 2019

Herkullinen marmorikakku - tutummalta nimeltään tiikerikakku




Marmorikakku eli tutummalta nimeltään tiikerikakku on herkullinen ja kaunis kakku. Tämä kakun voit valmistaa myös tutummin pyöreään kahvikakkuvuokaan. Minä käytin tällä kertaa suorakaiteen muotoista vuokaa. Kakusta on helppo leikata sopivan kokoisia paloja. 

Tiikerikakku on koostumukseltaan mehevä ja maultaan herkullinen. Vaalea taikina maistuu ihanasti vaniljalle, tummempi raita taas kaakaolle. Kakun sisältä löytyvä marmorikuvio on joka kerta pienoinen yllätys. Tuo kuvio riippuu paljon tavasta, jolla taikinat sekoitetaan keskenään. Tällä kertaa tähän kakkuun tuli hieman yksinkertasempi raita, mutta se ei haittaa. Raita elää omaa elämäänsä koko kakun läpi, joten loppukakun kuviointi voi olla täysin erilainen kuin tässä leikatussa päädyssä oleva raita. 

Kurkkaa resepti alta ja leivo tämä herkullinen kakku vaikka tulevan viikonlopun herkutteluhetkiin! 





Marmorikakku
Tiikerikakku
(noin 10 palaa)

175 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
1 rkl maitoa
3 tl kaakaojauhetta
(öljyä vuoan voiteluun)

tomusokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään muutamien minuuttien ajan. Lisää joukkoon kanamunat yksi kerrallaan, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri keskenään. Lämmitä kerma huoneenlämpöiseksi. Sekoita taikinan joukkoon vuorotellen vehnäjauhoseosta ja lämmintä kermaa. Sekoita hyvin nuolijalla tai lastalla. 

Ota noin 2 1/2 dl taikinaa eroon. Sekoita eroon otetun taikinan joukkoon yksi ruokalusikallinen huoneenlämpöistä maitoa sekä kaakaojauhe. Voitele suorakaiteen muotoinen (noin 1 1/2 litran) vuoka öljyllä. Kaada vuoan pohjalle noin puolet vaaleasta taikinasta. Tasoita ja levitä tumma taikinakerros vaalean taikinan päälle. Lusikoi loput vaaleat taikinat tumman taikinan päälle. Kuvioi halutessasi taikinat haarukalla painelemalla ja vetämällä haarukalla, jotta taikinat sekoittuvat. 

Paista 175 asteessa noin 40-50 minuutin ajan. Voit tarvittaessa peittää kakun pinnan foliolla paiston puolessavälissä, niin pinta ei ota liikaa väriä. Anna kakun jäähtyä noin kymmenen minuuttia vuoassa ja kumoa tai nosta kakku sen jälkeen vuoasta. Koristele kakku halutessasi tomusokerilla. 

Tarkista kakun kypsyys tikkutestillä, eli paina paistettuun kakkuun cocktailtikku ja nosta tikku pois. Jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on kakku kypsä. Jos tikkuun tarttuu taikinaa, niin jatka paistamista noin viiden minuutin jaksoissa ja tarkista tilanne välillä. Ota kakku pois uunista, kun se on kypsä. 

Vinkki! Käytä kaakaojauheena leivontaan tarkoitettua tummaa kaakaota. 

Vinkki! Tätä kakkua ei kannata ylipaistaa, jotta kakku jää meheväksi.  Näin ollen vahdi paistoa paiston aikana. Paistoaika on viitteellinen ja uuneissa saattaa olla myös suuria lämpötilaeroja. Näin ollen suosittelen aina vahtimaan leivonnaisten paistamista, jotta ne eivät paistu liikaa. 






torstai 7. marraskuuta 2019

Pitaleivät ja herkullinen curry-broileritäyte





Nämä herkulliset pitalevät sopivat erinomaisesti tulevaan isänpäivään. Pitäleivät voi tarjoilla lounaalla tai brunssilla ja täyttää haluamallaan täytteellä. Minä valmistin pitaleipiä varten curry-broileritäytettä, mutta täytteenä voi käyttää erinomaisesti myös muita ruokaisia täytteitä, tahnoja sekä salaateja. 

Tällä reseptillä valmistat viisi pitaleipää - juuri sopiva annos pienelle perheelle. Kokeile reseptiä ja yllätä isä sekä muut läheiset herkullisella pitaleipälounaalla. 

Kurkkaa alta resepti pitaleipiin sekä herkulliseen curry-broileritäytteeseen! 




Pitaleipä
(5 kpl)

Pitaleipätaikina
2 1/2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
noin 4 1/2 - 5 dl vehnäjauhoja 
lisäksi öljyä ja vehnäjauhoja taikinan työstämiseen

Täyte
150 g ranskankermaa
1 dl majoneesia
1 rkl curry-mausteseosta
1 1/2 tl kurkumaa
100 g mangoa
70 g punaista paprikaa
200 g kypsää broilerin lihaa
70 g ananaspaloja
1/2 ruukkua tuoretta ruohosipulia
1/2 tl rouhittua mustapippuria

erilaisia salaatteja

Valmista leivät mittaamalla kulhoon noin + 42 asteinen vesi, kuivahiiva, sokeri ja suola. Anna seoksen seistä kulhossa noin viidentoista minuutin ajan, kunnes seos alkaa hieman kuplimaan. 

Lisää nesteen joukkoon öljy. Lisää vehnäjauhot vähitellen ja alusta taikinasta kimmoisa joko monitoimikoneella tai käsin. Taikinan tulee irrota alustamisen loppuvaiheessa kulhon reunoista. Kun taikina on alustettu kunnolla, öljyä taikinapallo ja anna taikinan nousta noin tunnin ajan leivinliinan alla kulhossa, lämpimässä paikassa. 

Jaa taikina viiteen yhtä suureen osaan ja pyörittele taikina palloiksi. Kauli taikinapallot jauhotetulla alustalla ohuiksi taikinakiekoiksi, noin 15 cm halkaisijaltaan. Jätä taikinakiekot nousemaan leivinliinan alle vielä noin tunnin ajaksi. 

Kuumenna uuni ja uunipelti 250 asteiseksi. Levitä uunipellille jauhoja ja nosta hieman kohonneet taikinakiekot kuumalle uunipellille. Uunipellille mahtuu noin 3-5 pitaleipää kerralla paistumaan. Paista tarvittaessa kahdessa erässä. Paista pitaleipiä noin 6-7 minuuttia uunissa. 

Valmista täyte leipien jäähtyessä. Sekoita kulhossa ranskankerma, majoneesi, curry-mausteseos ja kurkuma. Pilko mango, paprika sekä kypsä broileri pieniksi paloiksi. Lisää ranskankermaseoksen joukkoon mango, ananaspalat, paprika ja broileri. Pilko tuore ruohosipuli hienoksi ja lisää seokseen. Mausta täyte vielä rouhitulla mustapippurilla ja suolalla oman maun mukaan. 

Leikkaa pitaleipiin aukko tai leikkaa pitaleipä keskeltä kahtia. Täytä sisään syntynyt tasku salaatilla ja curry-broileritäytteellä.

Vinkki! Voit käyttää täytteeseen tuoreita hedelmiä tai säilykehedelmiä. Jos käytät säilykkeitä, niin valuta nesteet hyvin ennen hedelmien lisäämistä täytteen joukkoon. 












maanantai 4. marraskuuta 2019

Isänpäivän marjaisa keksikakku




Isänpäivää varten on mukava ottaa lapset mukaan keittiöön valmistamaan isälle, isoisälle tai isähahmolle jotain hyvää herkkua. Tällä kertaa kehittelin makean keksikakkureseptin, joka on helppo valmistaa myös lasten kanssa. Ideaa kakkuun olen ottanut tiramisu-leivonnaisesta, mutta tällä kertaa tämä on valmistettu täysin alkoholittomana ja marjaversiona. 

Käytin täytteeksi kuningatarhilloa, tuoreita mustikoita ja vadelmia sekä vaniljaistavaahtoa. Tuo vaahto on tehty vaniljakreemistä ja kermavaahdosta. Jos sinulta ei löydy vaniljakreemijauhetta, niin pärjäät myös makeutetulla ja vaniljasokerilla maustetulla kermavaahdolla. Käyttäessäsi pelkkää kermavaahtoa, lisää reseptiin noin yksi desilitra vispikermaa, jotta vaahtoa on riittävästi. 

Koristeluun voi käyttää erilaisia keksejä, karkkeja ja marjoja. Koristelun voi tehdä luovasti, oman maun mukaan! Tämä kakku ei tarvitse pitkiä odotteluaikoja, vaan sen voi herkutella heti kasauksen jälkeen. Halutessasi voit valmistaa kakun myös pieneen paistovuokaan tai annoskulhoihin. Katso vielä muutama vinkki kakun valmistamiseen reseptin jälkeen.

Kurkkaa resepti alta ja yllätä isä sunnuntaina tällä nopeasti ja helposti valmistuvalla herkulla! 

Jos kaipaat muita helppoja reseptejä leivottavaksi isänpäivään tai ihan muuten vaan, niin blogin kaikki helpot reseptit löydät täältä




Isänpäivän marjaisa keksikakku
(noin 8 henkilölle)

Pohja
2 1/2 dl marjamehua
noin 200 g (noin 24 kpl) savoiardi -keksejä

Täyte ja koristelu
1 dl vaniljakreemijauhetta*)
1 1/2 dl maitoa
3 dl vispikermaa
noin 100 g marjahilloa
tuoreita marjoja 
keksejä
karkkeja

Kaada marjamehu kulhoon tai syvälle lautaselle. Ota keksit valmiiksi esille. 

Valmista täyte vatkaamalla vaniljakreemijauhe ja maito keskenään muutaman minuutin ajan. Anna seoksen seistä kylmässä kermavaahdon vatkaamisen ajan. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Sekoita lopuksi kermavaahto ja valmis vaniljakreemi keskenään. 

Valmista ensimmäinen keksikerros noin kahdeksasta keksistä. Upota yksi keksi kerrallaan mehuun ja nosta tarjoiluastialle riviin. Riittää, että keksi kastuu kokonaan mehusta. Sitä ei tarvitse pitää nesteessä pitkän aikaa, koska muuten keksi kostuu liikaa ja kakku ei pysy kunnolla kasassa. 

Kun pohjakerros on kasattuna, levitä päälle muutama ruokalusikallinen hilloa tasaiseksi kerrokseksi. Lusikoi noin 1/3 täytteestä hillon päälle. Levitä tuoreita marjoja täytteen päälle. 

Tee toinen pohjakerros ensimmäisen kerroksen tapaan, upottamalla keksit yksi kerrallaan nopeasti mehussa. Nosta keksit riviksi marjojen ja edellisen täytteen päälle. Kun toinen keksikerros on valmis, levitä taas hilloa ja lisää 1/3 täytettä hillon päälle. Levitä vielä tuoreita marjoja täytteen päälle. 

Valmista kolmas keksikerros upottamalla loput keksit edellisten tapaan nopeasti mehuun ja laittamalla ne riviin täytteen päälle. Levitä kolmannen keksikerroksen päälle loput täytteestä. Koristele kakku halutessasi marjoilla, kekseillä sekä karkeilla. Tämä kakku on valmis tarjottavaksi heti kasaamisen jälkeen. Katso alta vinkit, jos haluat kasata kakun jo hyvissä ajoin valmiiksi. 


*) Käytin Milletti-merkkistä vaniljakreemijauhetta tähän täytteeseen. Kreemijauheissa voi olla pieniä eroja. Jos käytät muun merkkistä kreemijauhetta ja kreemi vaikuttaa valmiina todella paksulta, niin vatkaa silloin hieman lisää maitoa kreemin joukkoon.





Vinkki! Jos haluat kasata kakun jo edellisenä päivänä, niin suosittelen latomaan keksit tarjoiluastiaan ja kostuttamaan ne kevyesti pullasudilla. Tällöin kakku kannattaa valmistaa sopivan kokoiseen ja korkealaitaiseen astiaan, esimerkiksi paistovuokaan. Tarvittavan nesteen määrä on silloin myös vähäisempi. 

Vinkki! Kun upotat keksin mehuun, käytä se mehussa nopeasti ja valuta hetken aikaa ylimääräiset nesteet pois keksistä. Näin kakku pysyy paremmin kasassa, eikä keksit vety liikaa. 







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...