maanantai 16. joulukuuta 2019

Joulukalenteri - Luukku 16: Kuivatut appelsiinisiivut




Tällaiset kuivatut appelsiinisiivut ovat tulleet vastaan tänä vuonna todella monessa paikassa. Niitä on löytynyt joulumarkkinoiden joulukojuista muun muassa havukransseissa. Myös glögin joukossa on ollut koristeena kuivatettuja appelsiinisiivuja. Niinpä päätin näiden innostamana kokeilla itse appelsiinisiivujen kuivatusta. 

Kurkkaa alta ohjeet ja valmista kivat lisät perinteisiin joulukransseihin tai vaikka joulukuuseen koristeeksi. Appelsiinisiivujen kanssa koristeeksi sopii erinomaisesti kanelitangot ja tähtianikset. Näyttäviä koristeita kaikki. Voit kuivattaa samaan tapaan myös muita sitrushedelmiä siivutettuina. 




Kuivatut appelsiinisiivut

Tarvitset: 
appelsiinin
veitsen
talouspaperia
leivinpaperia 
ritilän 
uunipellin

Pese appelsiini kunnolla. Kuivaa ja siivuta appelsiini ohuiksi siivuiksi. Levitä appelsiinisiivut talouspaperin päälle ja painele toisella paperilla päältä ylimääräiset kosteudet pois. Nosta siivut ritilän päälle ja laita ritilän alle uunipelti ja sen päälle suojaksi leivinpaperi. 

Nosta ritilä yhdessä uunipellin kanssa noin 100 asteiseen uuniin. Huomioi, että pidät pienempää lämpöä, jos käytössäsi on kiertoilmauuni. Jos siivut ottavat väriä kuivumisen aikana, niin laske silloin hieman lämpötilaa. Lämpötila ja kuivumisaika on viitteellinen, sillä uunien lämpötiloissa voi olla eroja ja samoin myös appelsiinisiivujen paksuudessa ja mehukkuudessa. Anna appelsiinisiivujen kuivua uunissa noin kolmen tunnin ajan, tai kunnes siivut ovat kuivuneet. Kääntele siivuja välillä, jotta ne kuivuvat mahdollisimman tasaisesti.

Kun siivut ovat kuivuneet, niin voit ottaa ne pois uunista. Käytä siivuja koristeena juomissa, kransseissa ja vaikka lahjapaketeissa. 

Vinkki! Otin kuviin näkyville muutaman siivun yhdestä kuivatuserästä, jonka loppuvaiheessa nostin lämpöä yli 100 asteen. Hetkessä siivut ottivat väriä ja tummuivat. Sopivat toki tuollaisinakin varmasti jonhonkin koristeluun, mutta ehkä ovat kuitenkin parempia matalammalla lämmöllä kuivatettaessa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...