tiistai 31. maaliskuuta 2020

Aamiaisen ihana itsetehty granola eli rapeaksi paahdettu mysli





Aamiaisen ihana itsetehty granola eli rapeaksi paahdettu mysli on todellinen aamiasherkku, jota voit lisätä esimerkiksi jogurtin ja smoothie-kulhon joukkoon. Granolan täyteläisen maun salaisuus on pitkä paahto uunissa. Sen voi sekoitella omista suosikkimauista, käyttäen kuivattuja marjoja ja hedelmiä. Tässä granolassa on käytetty tällä kertaa sellaisia makuja, joita minulta löytyi valmiina kaapista. En halunnut nyt korona-aikaan lähteä turhaan kauppaan hakemaan tarvikkeita tähän reseptiin, vaan etsin kaapeista granolaan sopivat ainekset ja kasasin tämän herkullisen granolan niistä aineksista. 

Granola on helppo valmistaa ja saat kerralla tehtyä rapean herkun monelle aamu- ja iltapalalle. Kannattaa paahtaa granola rauhassa, monta kertaa paiston aikana käännellen. Tarkoitus ei ole polttaa granolaa, vaan paahtaa granolan hiutaleet ja pähkinät ihanan rapeiksi sekä saada niihin täyteläinen maku. 

Kurkkaa alta resepti granolaan ja tee se valmiiksi tulevia aamiaishetkiä ajatellen! Kun valmistat granolan - tai siis paahdetun myslin - itse, saat vaikutettua granolan makuun, koostumukseen sekä terveellisyyteen. Saat siitä juuri niin terveellisestä ja makeaa kuin itse haluat. 

Voit valmistaa granolan myös lahjaksi ja purkittaa kauniisti lahjansaajan aamiaispöytään sopien.   






Herkullinen paahdettu marja-pähkinämysli
Homemade berry and nut granola

70 g pähkinöitä
3 dl kaurahiutaleita
3 dl spelttipopseja

50 g voita
1 rkl hunajaa
2 rkl ruokosokeria

60 g kuivattuja banaanisiivuja
40 g kuivattuja marjoja (mustikka, karpalo tms.)

Pilko valitsemasi pähkinät pieniksi sattumiksi ja laita kulhoon. Lisää pähkinöiden joukkoon kaurahiutaleet ja spelttipopsit. Mittaa kattilaan voi, hunaja sekä ruokosokeri. Kuumenna seosta kattilassa niin, että sokeri sulaa joukkoon. Kaada kuuma seos kulhoon ja sekoita hyvin. Kaada seos uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa 130 asteessa noin 35-40 minuutin ajan. Sekoittele seosta paahtamisen aikana useita kertoja. 

Pilko kuivatut banaanisiivut sekä halutessasi myös marjat pieniksi. Lisää kuivatut hedelmät ja marjat paahtamisen jälkeen granolan joukkoon. Sekoita granola sekaisin ja purkita se sopivaan astiaan. Herkuttele jogurtin tai vaikka smoothie-kulhon kanssa.

Vinkki! Spelttipopsit ovat sellaisia, että niitä ei varmasti ihan joka kodista valmiina löydy. Voit korvata spelttipopsit lisäämällä 1 1/2 dl kaurahiutaleita ja 1 dl pähkinöitä. 

Vinkki! Voit käyttää granolaa myös juustokakkujen sekä muiden hyydytettävien kakkujen pohjana. 






maanantai 30. maaliskuuta 2020

Pieni minttutryffelikakku juhlapäiviin




Vaikka meistä moni on nyt kotoilemassa, niin erilaisia merkkipäiviä osuu kuitenkin myös maaliskuuhun ja muutenkin juhlapäiviä on kevään mittaan paljon. Meillä on kerinnyt olla omassa perheessä nimipäivät, hääpäivä ja syntymäpäivät jo tässä lyhyessä hetkessä koronatilanteen aikana. 

Koska juhlien pitäminen ei ole nyt suositeltavaa, perhepiirissä (samassa taloudessa asuvien kanssa) on kuitenkin mukava järjestää pieniä kahvitilaisuuksia juhlapäivien kunniaksi. Silloin tarvitaan perhekokoisia pieniä juhlakakkureseptejä. Tämä kakku on erinomainen tällaiseen tilaisuuteen! 

Meillä juhlistettiin tämän minttutryffelikakun kanssa viime viikolla syntymäpäiviä. Tämä pätkiskakku eli minttutryffelikakku on juuri sopivan pieni perheen sisäiseen juhlintaan. Kakussa on käytetty Pätkis-minttutryffeleitä, Domino-keksejä ja päällä on pinkiksi värjättyä kermavaahtoa. Katso alta resepti ja leivo juhlayllätykseksi sankarille! 




Pieni Pätkiskakku
(noin 6 henkilölle)

Pohja
150 g Domino-täytekeksejä
35 g voita
1 rkl ruokaöljyä

Täyte
1 pss (140 g) Pätkis-minttutryffeleitä
1/2 dl maitoa
2 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
175 g maustamantonta tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vettä

Koristeluun
1 dl vispikermaa
(elintarvikeväriä)
syötäviä koristeita

Murskaa keksit leikkuuterällisessä kulhossa monitoimikoneessa tai pakastepussin sisällä kaulimella murskaten hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita joukkoon öljy. Lisää rasvaseos keksimurskan joukkoon. Sekoita keksimassa tasaiseksi. Öljyä kevyesti noin 16 cm irtopohjavuoan reunat ja ripottele päälle tomusokeria. Laita reunus suoraan tarjoiluastialle. Painele keksimurska kevyesti reunan sisälle kakkupohjaksi. Nosta tarjoiluastia sivuun odottamaan täytteen valmistumista. 

Mittaa kattilaan minttutryffelit sekä maito. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen niin, että minttutryffelit sulavat maidon joukkoon. Nosta seos sivuun jäähtymään hetkeksi. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin 5 minuutin ajaksi. Vatkaa vispikerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa kulhossa tuorejuusto yhdessä tomusokerin ja kaakaojauheen kanssa sähkövatkaimella. 

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja purista ylimääräinen vesi pois liivatelehdistä. Lisää liivatelehdet kiehautetun nesteen joukkoon. Sekoittele liivateseosta hetki ja lisää se tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää vielä sulatettu minttutryffeli tuorejuustoseokseen ja sekoita hyvin. Nostele lopuksi kermavaahto täyteen joukkoon ja kaada tasaiseksi sekoitettu täytemassa keksipohjan päälle. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. 

Vatkaa koristeeksi tarkoitettu kerma vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon halutessasi hieman elintarvikeväriä. Ota kakun ympäriltä reunus pois ja levitä kermavaahto kakun päälle. Viimeistele erilaisilla syötävillä koristeilla.










keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Helppo ja nopea tiikerikakku




Tämä tiikerikakku on mehevä leivonnainen, joka on helppo ja nopea valmistaa. Tiikerikakku valmistuu yhdessä kulhossa, eikä vaadi mitään erikoisia välineitä tai raaka-aineita, sillä nämä raaka-aineet löytyvät lähes joka kodin keittiöistä.

Tiikerikakku saa nimensä tuosta hauskasta sisälle muodostuvasta raidasta, joka tekee kakkupalasta hyvin kauniin. Tämän kakun hauskuus on siinä, ettei koskaan täysin tiedä, minkälainen raita kakkuun muodostuu.

Kurkkaa alta resepti ja leivo tämä todella helppo tiikerikakku omaan tai perheen yhteiseen kakkuhetkeen! Tämä kakku on juuri sopivan kokoinen perheen kahvihetkelle tai vaikka pieneksi makeaksi retkievääksi. 





Helppo ja nopea tiikerikakku

Kakku
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g voita
1 rkl kaakaojauhetta

Kuorrute
2 dl tomusokeria
vettä
(nonparelleja tai syötäviä koristeita)


Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Lisää joukkoon kerma, maito ja kananmunat. Sulata voi mikrossa ja lisää voisula joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Ota taikinasta noin 1 1/2 dl erilleen ja sekoita sen joukkoon kaakaojauhe. 

Vuoraa leivinpaperilla noin 20 cm pitkä leipävuoka ja levitä pohjalle kerros vaaleaa taikinaa. Lisää taikinan päälle kaakaotaikina ja lopuksi peitä kaakaotaikina vielä vaalealla taikinakerroksella. Kuvioi taikinaa esimerkiksi haarukalla nostelemalla taikinaa hieman vuoassa. Näin saat hieman kuvioitua tummaa raitaa. Paista kakkua 175 asteessa noin 35-40 minuutin ajan, tai kunnes kakku on kypsä. 

Valmista halutessasi kuorrute kakulle mittaamalla tomusokeri kulhoon. Lisää tomusokerin joukkoon vettä teelusikallinen kerrallaan, juuri sen verran, että saat kuorrutteesta helposti levittyvää. Kaada kuorrute kakun päälle ja koristele halutessasi nonparelleilla tai muilla syötävillä koristeilla. 


Vinkki! Kokeile kakun kypsyyttä puisella cocktailtikulla, painamalla tikku kakun sisään. Kun nostat tikun pois kakusta, kakku on kypsä, jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa. Jos tikkuun jää vielä märkää taikinaa, niin jatka silloin paistamista noin viiden minuutin jaksoissa, kunnes tikkuun ei jää märkää taikinaa kiinni. 




sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Koristeellinen banoffee




Päätin valmistaa tähän suureen koko maailman epätietoisuuteen jotain piristävää ja herkullista. Halusin valmistaa yhden meidän  lasten suosikkipiirakan eli banoffeen, mutta kaipasin siihen päälle jotain muuta kuin perinteistä valkoista kermavaahtoa, kaakaojauhetta tai kinuskia. Niinpä päätin värjätä kermavaahdon muutamalla elintarvikevärillä ja pursottaa sen erilaisilla pursotusterillä.

Ikäväkseni jouduin viime viikonlopulta perumaan tämän kevätkauden toisen pursotuskurssin koronan vuoksi. Kurssilla olisimme harjoitelleet näitäkin pursotuksia, mutta nyt pitää odotella tilanteen rauhoittumista ja katsoa milloin taas pääsen kursseja järjestämään. Tilanne on nyt tämä ja se pitää vaan hyväksyä. Nyt kannattaakin kotona ottaa pursotusvälineet käyttöön ja treenata mitä kaikkea pursotusterillä saakaan aikaiseksi. Tähän piirakkaan on hyvä harjoitella erilaisia pursotustekniikoita ja pursotusvälineiden käyttöä. 

Minä pursotin kermavaahdon banoffeen ollessa vielä vuoassa, mutta pursottaminen olisi vielä helpompaa, kun piirakka olisi valmiiksi irrotettu vuoasta. Käytin kermavaahdon pursottamiseen geelimäisiä elintarvikevärejä, jotka värjäävät kerman todella pienellä määrällä intensiivisen väriseksi. 

Voit valmistaa piirakan tarjoiluastialle laittamalla säädettävän irtoreunuksen tai irtopohjavuoan reunan suoraan tarjoiluastialle. Tällöin piirakkaa ei tarvitse siirrellä alustalta toiselle, eikä tarvitse pelätä piirakan keksipohjan hajoamista siirtojen aikana. 






Banoffee-piirakka

Pohja
250 g digestive-keksejä 
75 g voita

Täyte
1 prk (397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa
2 banaania
4 dl vispikermaa
(elintarvikevärejä)

Murskaa keksit hienoksi muruksi leikkuuterällisessä monitoimikoneen kulhossa tai pakastepussin sisällä kaulimella murskaten. Sulata voi ja lisää keksimurun joukkoon. Sekoita keksimuru tasaiseksi ja painele se noin 22 cm vuoan pohjalle ja reunoille. 

Lisää purkillinen karamellisoitua kondensoitua maitoa pohjan päälle. Pilko banaanit ohuiksi siivuiksi ja levitä siivut karamellisoidun kondensoidun maidon päälle. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Jaa vaahto neljään kulhoon. Lisää kolmeen kulhoon elintarvikeväriä ja vatkaa kaikki kermat paksuksi kermavaahdoksi. 

Lusikoi kermavaahdot neljään pursotuspussiin, joissa on erilaiset pursotusterät. Minulla oli käytössäni kaksi tähtityllaa (Wilton 1M) sekä kaksi erikokoista tiheäteräistä tähtityllaa sekä yksi terälehtitylla (ruusutylla). Näillä erilaisilla pursotusterillä ja erivärisillä kermavaahdoilla voit pursottaa piirakan täytteet hyvin piiloon. 

Nosta piirakka jääkaappiin vähintään noin tunnin ajaksi. Irrota reunus varovasti piirakan ympäriltä ja tarjoile piirakka herkuttelijoille! 

Vinkki! Voit pursottaa kermavaahdon myös viimeiseksi eli sen jälkeen, kun piirakka on irrotettu vuoan tai reunuksen sisältä. Näin pursottaminen on helpompaa, kuin reunat eivät ole edessä.








keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Herkulliset kotipäivän Domino-suklaamuffinssit





Moni on lähes lukittautunut koronaa karkuun omaan perhepiiriin. Hyvä niin, tässä tilanteessa! Nämä herkulliset kotipäivän Domino-suklaamuffinssit sopivat tällaiseen ajankohtaan erittäin hyvin. Nyt tarvitaan mukavaa yhteistä tekemistä ja leivonta jos mikä on juuri sitä! Kannattaa pitää koululaisten kanssa etäopetuksessa myös kotitaloustunnit. Nyt on hyvä aika opettaa jälkikasvulle itse erilaisia kotitöitä siivoamisesta ruoanlaittoon. Tämä resepti on erinomainen kotona pidettävälle kotitaloustunnille! 

Nämä muffinssit valmistuvat perusraaka-aineista sekoittamalla ainekset keskenään. Tiskiäkään ei juuri tule, kun taikinan voi valmistaa yhdessä kulhossa. Tällä reseptillä tulee kaksitoista normaalikokoista muffinssia. Suosittelen aina paistamaan muffinssit muffinssipellillä, jotta muffinssit nousevat kauniisti ylöspäin. Jos kotoa ei löydy muffinssipeltiä, niin suosittelen silloin käyttämään vahvoja muffinssivuokia ja mielellään vielä kaksi paperista vuokaa päällekkäin. Jos sinulla on käytössäsi pahvisia vuokia, niin ne yleensä kestävät muodossaan ilman muffinssipeltiäkin. 

Kurkkaa alta resepti näihin herkkuihin! Jos kaipaat muita helppoja reseptejä etäkotitaloustunnin leivonnaisiksi, niin kurkkaa blogin kaikki helpot reseptit täältä




Herkulliset kotipäivän 
Domino-suklaamuffinssit
(12 kpl) 

2 dl kermaa
1/2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g voita
1/2 dl ruokaöljyä
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
70 g maitosuklaata
7 kpl Domino-keksejä

Sekoita kerma, maito ja kananmunat keskenään. Sulata voi mikrossa ja lisää yhdessä öljy kanssa edellisten joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon sokeri, vehnäjauho, kaakaojauhe sekä leivinjauhe. Sekoita seos lastalla sekaisin. Murskaa suklaa ja keksit sopivan kokoisiksi sattumiksi. Sekoita puolet suklaasta ja puolet kekseistä taikinan joukkoon. 

Laita paperiset muffinssivuoat muffinssipellin koloihin ja annostele taikina 12 muffinssivuokaan. Ripottele muffinssien päälle loput suklaa- ja keksipalat. 

Paista 175 asteisessa noin 15-20 minuutin ajan, tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. 

Vinkki! Voit kokeilla muffinssien kypsyyttä painamalla puisen cocktailtikun keskelle muffinssia. Jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, muffinssit ovat kypsiä. Jos tikkuun tarttuu märkää taikinaa, jatka paistamista muutaman minuutin erissä. 










torstai 12. maaliskuuta 2020

Kauniiksi koristeltu pannukakkupiirakka





Kyselin muutama päivä sitten nuorisolta ideoita leivontaan. Yhtenä ehdotuksena oli pannukakku. Ei kylläkään ihan tällainen pannukakku, mutta siitä ehdotuksesta se ideointi sitten lähti. Mietin, miten pannukakun voisi tarjoilla astetta hienommalla tavalla. Päädyin valmistamaan pannukakun piirakkavuokaan ja koristelin sen jäähtyneenä kermavaahdolla ja hillolla. Tähän voi käyttää juuri oman maun mukaista hilloa, tuoreita marjoja tai vaikka herkullisia hedelmiä. Voit siis laittaa mielikuvituksesi vilkkaaksi ja pohtia minkälaisen "pannukakkupiirakan" sinä tekisit! 

Pannukakku kohoilee paiston aikana, mutta laskeutuu jäähtyessään. Tämä kupruilu ja kohoilu on mukavaa katsottavaa, sillä lähes joka kerta pannukakku elää eri tavoin paiston aikana. Tästä olisikin hauska joskus tehdä oikein video. 

Kurkkaa nyt kuitenkin alta herkullinen pannariresepti ja valmista omasi! 





Pannukakkupiirakka
Pannukakku

2 rkl voita
7 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
(3 tl sokeria)

Päälle
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
noin 150 g hilloa/marmeladia
tuoreita marjoja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Mittaa voi noin 30 cm x 22 cm vuokaan ja laita vuoka lämpenevään uuniin. Valmista pannukakkutaikina sillä aikaa alla olevan ohjeen mukaisesti. 

Mittaa kulhoon maito, munat, vehnäjauho, suola sekä halutessasi myös sokeri. Vatkaa sekaisin vispilällä ja anna taikinan odotella uunin lämpeämistä. 

Kun voi on sulanut uunissa, ota vuoka pois ja levitä voi pullasudilla vuoan reunoille ja pohjalle. Kaada taikina voin päälle ja nosta vuoka uuniin. Laitoin varmuudeksi vuoan alle uunipellin, koska käyttämäni vuoan reunat ovat sen verran matalat. Taikina kuitenkin pysyi hyvin vuoassa paiston aikana. 

Paista pannukakkua noin 40 minuutin ajan, tai niin kauan että pannukakku on saanut kauniin ruskean värin. Anna valmiin pannukakun jäähtyä. 

Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä sokerin kanssa. Lusikoi kermavaahto pursotuspussiin ja pursottele haluamallasi tavalla jäähtyneen pannukakun päälle. Jätä pursotuksiin välejä, jotta saat hilloa mahdutettua koloihin. Lusikoi hillo tai marmeladi toiseen pursotuspussiin ja pursota hillo väleihin. 

Vinkki! Jos sinulla ei ole pursotuspusseja käytössäsi, voit hyvin lusikoida kermavaahtoa pannukakun päälle ja jättää hillolle pieniä koloja väleihin. Lusikoi lopuksi hillot väleihin. Voit herkutella pannukakun myös sellaisenaan ja jättää pannukakun pinnan koristelematta. 










keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Helppo Rocky Road-suklaa / Quick and easy Rocky Road chocolate





Rocky road-suklaa on helppo valmistaa ja se maistuu täydelliseltä herkulta. Voit tehdä rocky road-suklaasta kuvan kaltaisia pieniä suklaapaloja tai yhden suuremman paloiksi leikattavan suklaalevyn. Rocky road-suklaaseen voit upottaa sattumiksi omia suosikkejasi, kuten pähkinää, vaahtokarkkeja, keksejä, kuivattuja hedelmiä tai marjoja sekä erilaisia muita rapeita sattumia. Me käytimme tyttären kanssa tällä kertaa pähkinää sisältävää suklaata, pieniä vaahtokarkeja sekä pilkottuja kaurakeksejä. 

Näillä muutamilla raaka-aineilla valmistat ihanat herkut naposteltaviksi, kahvipöydän herkuksi tai vaikka karkkipäivän makeaksi palaksi. Meillä nämä upposivat niin nopeasti, että uusia eriä rocky road-suklaata on tehty useampaan otteeseen lähiaikoina. Pieni varoituksen sana on siis aiheellinen - saattaa aiheuttaa pientä rocky road-riippuvuutta! 

Suosittelen varoituksista huolimatta kurkkaamaan alta reseptin ja kokeilemaan rocky road-suklaan valmistamista.




Rocky road-suklaa
Rocky road chocolate

200 g maitosuklaata
200 g pähkinäsuklaata
noin 100 g kaurakeksejä
noin 3 dl pieniä vaahtokarkkeja

Pilko suklaat mikronkestävään astiaan ja sulata suklaa miedolla teholla mikroaaltouunissa. Pilko keksit veitsellä sopiviksi sattumiksi ja lisää ne yhdessä pienien vaahtokarkkien kanssa suklaan joukkoon. Voit jättää halutessasi muutamia vaahtokarkeja sattumiksi suklaan päälle laitettavaksi.

Sekoita massa ja lusikoi se pieniksi kasoiksi leivinpaperin päälle. Nosta suklaat hetkeksi jääkaappiin. Voit myös painella rocky road-suklaamassan pieneen vuokaan suklaalevyksi ja leikata sen sopiviksi paloiksi jäähdyttämisen jälkeen. 

Nosta rocky road-herkut tarjolle - nautiskele!

Vinkki! Jos haluat tehdä haastavamman version rocky roadista, niin temperoi silloin suklaa. Näin suklaa ei sula sormissa ja siinä on rapsahtavampi koostumus. Tarvitset temperointia varten lämpömittarin, jolla pystyt tarkistamaan suklaan lämpötilan. Suklaan temperointilämpötilat riippuvat suklaan laadusta, joten tarkista aina valmistajan suosittelemat lämpötilat tai suklaalaadulle suositellut lämpötilat. 







Täältä löydät blogin muut rocky road-herkut, kuten nämä alla olevat rocky road-patukat!





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...