Kahden aineen marenki ja herkulliset marenkileivokset

Tämä kahden aineen marenki on todella helppo marenkiresepti ja sitä voi käyttää moneen marenkileivonnaiseen. Voit valmistaa marenkimassasta vaikka pieniä ”marenkikeksejä”, mutta se soveltuu erinomaisesti näihin marenkileivoksiin. Tästä reseptistä tekee helpon se, että valkuaisia ja sokeria käytetään marengin valmistamiseen yhtä paljon. Näin ollen voit punnita aina käytössäsi olevat valkuaiset ja lisätä sen mukaisesti sokeria. 

Nämä herkullisen rapeat ja makeat marenkiset leivospohjat voit täyttää esimerkiksi kermavaahdolla, hillolla sekä tuoreilla marjoilla tai hedelmillä. Yleensä marenkileivoksissa kermavaahto ei tarvitse makeutusta, koska hillo ja marenki ovat itsessään jo sen verran makeita. Voit käyttää erilaisia satokaudessa olevia herkkuja näiden leivosten täytteeksi. Marenkia voi myös värjätä elintarvikeväreillä. 

Kurkkaa alta tämä erittäin helppo resepti ja valmista haluamasi kokoisia marenkileivoksia vaikka valmistujaisjuhlien tarjoilupöytään tai muuten kevään ja kesän aurinkoisiin päiviin.

Marenkiset leivospohjat

120 g valkuaisia

120 g sokeria

Mittaa valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään vatkauskulhoon. Laita kattilaan hieman vettä ja kuumenna vesi lähes kiehuvaksi, se ei kuitenkaan saa kiehua. Nosta kulho kattilan päälle, mutta tarkista, ettei veden pinta ota kulhon pohjaan kiinni. Sekoittele valkuais-sokeriseosta koko ajan, kunnes sokerikiteet ovat sulaneet valkuaisten joukkoon. Voit kokeilla sokerin sulamistilannetta ottamalla valkuaisseosta sormien väliin. Jos et tunne sokerikiteitä, niin silloin sokeri on sulanut. 

Nosta kulho pois ja vatkaa seos joko sähkövatkaimella tai monitoimikoneella paksuksi valkoiseksi vaahdoksi. Tämä vie noin 5-10 minuuttia. Pursota tai luiskoi massa sopivan kokoisiksi leivospohjiksi leivinpaperin päälle uunipellille. Minä tein tällä kahdeksan pientä (noin 8 cm halkaisija) leivosta. Näistä voisi tehdä myös hyvin pieniä suupalan kokoisia makeita cocktailpaloja. 

Paista marenkisia leivospohjia uunissa 80-100 asteessa noin kahden tunnin ajan. Laita sen jälkeen uuni pois päältä ja jätä leivospohjat jäähtyvään uuniin. Marenkipohjat säilyvät pölyltä suojattuina huoneenlämmössä useiden viikkojen ajan, joten voit tehdä marenkipohjat jo hyvissä ajoin ennen juhlia valmiiksi.

Vinkki! Marenki kuivuu paiston aikana, marengin ei ole tarkoitus ottaa väriä. Näin ollen seuraa tilannetta ja muuta uunin lämpötilaa tarpeen mukaan. Kiertoilmauuneissa 80 astetta on aika sopiva lämpötila. Minä paistoin nämä tavallisella uunitoiminnolla 100 asteessa. 

Marenkileivokset 

(8 kpl)

8 marenkipohjaa (resepti yllä)

Täyte

2-3 dl vispikermaa

8 rkl marjahilloa

tuoreita marjoja ja hedelmiä



Vatkaa kerma vaahdoksi ja lusikoi se halutessasi pursotuspussiin. Lusikoi marenkipohjien päälle ruokalusikallinen mansikkahilloa. Pursota tai lusikoi päälle kermavaahtoa ja viimeistele leivokset tuoreilla marjoilla ja hedelmillä. 



Voit tarjoilla marenkileivokset heti täyttämisen jälkeen. 





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close