lauantai 15. elokuuta 2020

Mehevä mustikkapiirakka




Tämä mehevä mustikkapiirakka maistui meillä niin hyvin, että piirakkavuoka tyhjeni ennätysajassa. Kävin eilen mökillä ja sain samalla reissulla kerättyä muutamia litroja mustikoita pakastimeen. Pitihän niistä tietysti hieman pihistää leivontaan heti tuoreeltaan. 

Minä tykkään kerätä mustikat käsin, jotta niitä ei tarvitse jälkikäteen puhdistella. Lisäksi marjat pysyvät irtonaisina ja siisteinä, kun niitä ei tarvitse siirrellä ja käsitellä yhtään ylimääräistä. Yleensä kerään marjat suoraan pakastepusseihin tai -rasioihin, joten pakastaminen on vieläkin helpompaa. Nyt tuntui, että marjaa jäi vielä niin paljon mökin pihapiiriin, etten millään olisi halunnut lopettaa keräämistä.  

Tämä resepti syntyi lopulta siitä, että minulla oli purkillinen ranskankermaa jääkaapissa, joka piti käyttää pois. Niinpä käytin sen tähän herkulliseen piirakkaan, mutta tällä kertaa en käyttänyt ranskankermaa täytteessä, niin kuin yleisesti olisi tapana. Minä laitoin sen pohjataikinan sekaan. 

Kurkkaa alta millä reseptillä minä tämän mustikkapiirakan leivoin. Leivo sinäkin tämä nopea mustikkapiirakka, ja pääset sen jälkeen herkuttelemaan makoisalla piirakalla.




Mehevä mustikkapiirakka

80 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
200 g ranskankermaa
1 kananmuna
1 dl maitoa 
1 tl vaniljauutetta tai 2 tl vaniljasokeria
5 dl mustikoita

Sulata voi ja nosta se sivuun. Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja leivinjauhe. Sekoita joukkoon ranskankerma, kananmuna, maito sekä jäähtynyt voisula ja vaniljauute tai -sokeri. Sekoita taikina tasaiseksi. 

Voitele piirakkavuoka (20 cm x 28 cm) kevyesti öljyllä tai vuokasuihkeella. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi. Ripottele mustikat taikinan päälle. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 25-30 minuuttia, tai kunnes piirakka on kypsä. Seuraa piirakan kypsymistä paiston aikana. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...