tiistai 19. kesäkuuta 2012

Marja-marenkitrifle



Kesä on makeaa marja-aikaa. Niinpä tein neidin syntymäpäiville kakun seuraksi Marja-marenkitriflen. Kävi aika hyvin kaupaksi :o)


Triflen kasasin Marenkikakun ohjeella (puolitoista kertaisena) tehdyistä marenkilevyistä, kermavaahdosta, marjoista ja oma tekemästäni mansikka-raparperihillosta. Laitoin ensin kulhon pohjalle kermavaahtoa ja marjoja. Kermavaahdon päälle marenkilevyn, hilloa, kermavaahtoa ja marjoja. Näin tein, kunnes reunat loppuivat kulhosta :o) Yksi viidestä levystä jäi käyttämättä, mutta se jäikin sopivasti "toiseen kattaukseen" tulleille mummille ja papalle. Koska marenkikakkua on aika haastava leikata sen rapeuden ja korkeuden vuoksi, tämä oli suurella vierasmäärällä helpompi keino tarjoilla kakku. Maku pysyy samana, mutta leikkaamisen vaikeus katoaa, kun reunat tukevat kakkua.  

Lisäys: Tuo minun käyttämäni kulho on noin neljä litraa vetoisuudeltaan. Kermaa meni noin 8 dl, hilloa 3 dl ja marjoja yhteensä noin litra. Nämä määrät toki riippuvat siitä kuinka paljon mitäkin haluaa laittaa eli mitään tarkkoja määriä ei ole. Tämän saa kasata ihan oman maun mukaan :)



Triflen voi myös kasata vaikka sokerikakkupohjasta. Keksimurua käyttämällä voisi tehdä vaikka pieniä annoskokoisia triflejä. Erilaisia versioita voi tehdä vaikka kuinka paljon.





Kesän aikana blogipäivityksissä voi olla pientä viivettä ja taukoa, mutta tuo johtuu Pullahiiren lomista ja kesäreissuista. Toivottavasti blogissa jo olevissa resepteissä on luettavaa ja kokeiltavaa päivitystauoille :o)
Oikein mukavaa ja makean marjaisaa kesää kaikille lukijoille!

3 kommenttia:

  1. Tämähän on Eaton Mess, sokerikakkupohjalla tai keksimuruilla voisi olla sitten Trifle :)

    No, hyvää kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Eton mess olikin minulle ihan uusi termi - kiitos vinkistä :o) Piti oikein käydä lukemassa tarkemmin siitä. Se tosiaan raaka-aineiltaan vaikuttaa sopivammalta nimeltä, mutta kasaustapa on enemmän tuota trifleä. No, molemmat taitavat tarkoittaa kuitenkin pappilan hätävaraa. Jotenkin erilaisia reseptejä lukiessa olen törmännyt tämän tapaisissa marenkijälkkäreissä vain tuohon trile-nimikkeeseen. Luulen, että eri maissa käytetään noita nimityksiä eri tavalla. Eton mess taitaa olla enemmän Englannissa ja Australiassa käytössä, kun taas Amerikan puolella käytetään tuota trifleä kaikista kulhoon kasatuista kerma, marja ja kakkupohja/keksi/marenki jälkkäreistä. Pitääkin tutustua ajan kanssa vielä paremmin noihin nimikkeisiin ja niiden käyttöön.
      Hyvää tämä on! Niin hyvää, että minulla on kuusi pellillistä marenkeja odottamassa veljeni viikonlopun syntymäpäiviä. Sinne on tarkoitus kasata 3-4 tällaista kulhoa - Nam!

      Poista
  2. Nyt on linkki korjattu viemään oikeaan paikkaan! Kiitos lukijalle vinkistä :o)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...