Hävikkiviikko: Vispipuuro ja Marjaisat kauramuffinssit

Kuluttajaliiton Hävikkiviikkoa vietetään tällä viikolla (7.-13.9.). Sehän on totuus, että monet kotitaloudet heittävät paljon ihan käypää ruokaa roskiin. Toki tuota tapahtuu myös ammattikeittiöissäkin. Onneksi monissa lounaspaikoissa on herätty siihen myymällä esimerkiksi ylimääräistä lounasruokaa lounaan jälkeen kotiin vietäväksi. Tunnustan, että myös meidän kodissamme voisimme parantaa elintarvikkeiden kiertoa ja tarkistaa tarkemmin päiväyksiä tuotteista, ettei sen vuoksi ainakaan menisi hyvää tavaraa roskiin.  

Valmistin viime viikolla vispipuuroa ja siitä jäi yli siivilöinnin jälkeen noin 1/2-1 desilitraa marjan kuorta. Olin jo nakkaamassa niitä roskiin, kunnes muistui taas mieleen hävikkiviikko. Se sai minut pohtimaan tämänkin hävikin jatkokäyttöä. Vielä kun aamupuurosta jäi puuroa yli, käytin molemmat näihin muffinsseihin. Niinpä nämä kaurapuuroa ja ”marjantotkuja” sisältävät muffinssit sopivat hyvin vaikka aamiaiselle tai välipalaksi – niin ja Hävikkiviikon reseptiksi.

Vispipuurossa oli käytössäni ihan perinteinen vispipuuroresepti – taitaa löytyä aika vastaavana myös mannaryynipaketin kyljestä. Hieman vaihtelin marjoja ja muuntelin makeutta. Muffinssit ovat omalla reseptillä tehty ja hyvin helppoja valmistettavia. 

Vispipuuro

3 dl puolukoita

1 dl metsävadelmaa

7 dl vettä 

1/2-1 dl sokeria

1 1/4 dl mannasuurimoita

1/3 tl suolaa

Laita marjat, vesi ja sokeri kattilaan. Keitä muutaman minuutin ajan. Siivilöi seos ja painele marjat kevyesti lusikalla siivilän läpi. Kiehauta neste ja lisää mannasuurimot joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna mannasuurimoiden kypsyä rauhassa noin 5-10 minuuttia, mutta sekoittele välillä. Mausta seos suolalla. Anna valmiin puuron jäähtyä ja vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella vaaleaksi ja ilmavaksi. 

Tarjoile vispipuuro kerman kanssa. Minä vaahdotin tällä kertaa kerman ja pursotin sen vaihteeksi vispipuuron päälle. 

HÄVIKKIVIIKON HERKKU


Tähän muffinssireseptiin on käytetty tuosta yllä olevasta  vispipuuroreseptistä jääneet ”marjantotkut” sekä aamuisen kaurapuuron loppu.



Marjaisat kauramuffinssit

(12 kpl)

4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

1 1/2 dl maitoa

1 dl öljyä

1 dl kaurapuuroa

1/2 -1 dl ”marjantotkuja” vispipuurosta

(Koristeluun vettä/tomusokeria sekä tuoreita marjoja)

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kananmunat, maito ja öljy. Sekoita hyvin ja lisää joukkoon vielä kaurapuuro sekä ”marjantotkut”. Käytä ylijääneet marjojen kuoret alla olevan reseptin muffinsseihin. Sekoita vielä seos hyvin ja jaa 12 muffinssivuokaan, muffinssipellin koloihin. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. 

Jos haluat koristella muffinssit, niin voit sekoittaa pienestä määrästä vettä sekä tomusokerista kuorruteseoksen ja lusikoida sen muffinssien päälle. Ripottele pinnalle vielä muutama tuore puolukka ja muffinssit ovat valmiita tarjolle.

Vinkki! Jos näitä muffinsseja jää yli, niin näistähän voi valmistaa vielä vaikka cakepopseja. Näin elintarvikkeen elinkaari jatkuu ja jatkuu… 🙂

Tässä muuten vielä viime vuotiset Hävikkiviikon sämpylät. Puuro taitaa meillä olla se, mitä jää yleensä eniten yli – resepteistä päätellen. Myös banaanikakkuun saa hyvin upotettua tummuneet banaanit ja ylijääneet kakkupohjat ja muffinssit voi käyttää vaikka cakepopseihin. Jos innostut tekemään tuoremehua omenasta, niin ne omenan ylijäämät voi käyttää tähän herkulliseen omenapiirakkaan. Ihania reseptejä kaikki! 

Jos sinulla on ideoita hävikkiruoan vähentämiseen, niin

mielelläni lukisin teidän lukioiden kommentteja, miten arjessa voisi hävikkiä vähentää ja hävikkiruokaa käyttää jonkin uuden ruoan tai herkun luomisessa. 

Nyt on mahdollista jakaa omat vinkit myös muille lukijoille! 

Kommentoi

  1. Marianne S. says:

    Meillä ylijäänyt pastakastike menee pasteijoiden täytteeksi, hieman vanhentuneet maitotuotteet käytetään pannukakkuun ja viimeksi tein triflen siitä mitään oli kaapissa menossa vanhaksi 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaa oikein hyvältä 🙂 Itse juuri tein tänään kalakeiton keittämällä liemen kalan perkeistä. Tuli herkullista, vaikka monelle nykyään nuo osat on ihan roskistavaraa.

  2. Unknown says:

    Mistä on nuo ihanat kahvalliset purkit?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nuo kahvalliset purkit olen tuonut Amerikan matkalta "tuliaisina". Niitä en ole ainakaan Suomessa nähnyt. Ovat oikeasti sirottimia, mutta ilman kantta toimivat myös näin 🙂

    2. Marianne S. says:

      Tuommoisia kahvallisia purkkeja (tosin aika isoja, juomalaseiksi tarkoitettuja) oli ainakin kesällä Tigerissä ja vastaa näin HobbyHallin mainoksen jossakin oli samanlaisia hillopurkkimukeja 6kpl/19.90€ 🙂

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Juu, noita isompia juomamukeja löytyy nykyään jo aika hyvin Suomestakin, mutta nämä minun pienet Mason jar-purkit ovat vetoisuudeltaan alle yhden desin eli todella pieniä. Näitä en ole (vielä) Suomessa nähnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close