keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Nyt ne ovat täällä - Kristallipullat uudistetulla reseptillä



Tämä kristallipullien resepti nousi taas viime vuonnakin yhdeksi blogin luetuimmista resepteistä. Niinpä päätin hieman tuunata reseptiä tähän päivään, koska tuon "alkuperäisen" olen kirjannut tänne blogiin jo vuosia sitten. Suosittelen kokeilemaan myös tätä uudistettua reseptiä. Kristallipullathan ovat vaniljaisia pullia, jotka kuorrutetaan vaniljasokerilla maustetulla sokerilla. Tuo kuorrutus näyttää pullan päällä aivan kristallilta. Itse käytän kuorrutukseen vielä erikoishienoa sokeria, joka on varsin kaunista pullien päällä. 




Kristallipullat
noin 14-20 kpl

6 dl maitoa
25 g hiivaa
2 dl sokeria
1/3 tl suolaa
(1 tl kardemummaa)
12-14 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vanijakreemijauhetta (esim. Sallinen)
180 g voita

Lisäksi
50 g voita
2 dl erikoishienoa sokeria 
2 tl vaniljasokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, noin 37 asteiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja lisää myös sokeri, suola sekä halutessasi kardemumma. Sekoita noin 10 dl vehnäjauhoja ja vaniljakreemijauhe keskenään. Lisää seos nesteen joukkoon vähitellen, koko ajan sekoittaen. Alusta taikinaa käsin tai koneella reilun kymmenen minuutin ajan. Jatka kunnes taikinaan muodostuu kunnon sitko. Lisäile vehnäjauhoja tarpeen mukaan alustamisen aikana. Lisää lopuksi pehmeä voi joukkoon ja alusta taikina loppuun. Nostata taikinaa noin tunnin ajan lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Kauli taikina jauhotetulla alustalla levyksi ja leikkaa veitsellä suikaleiksi. Pyörittele suikaleet itsensä ympäri muutamaan kertaan ja sido solmuksi. Minä tein näistä aika isoja ja sain 14 isoa pullaa. Pienempinä olisi tullut varmasti yli 20 pullaa. 

Nosta pullat nousemaan vielä noin vartiksi leivinliinan alle lämpimään paikkaan. Paista sellaisenaan 200 asteessa noin 15 minuuttia, pullien koosta riippuen.



Sulata voi kuorrutusta varten. Sekoita sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Voitele jokainen pulla päältä ensin voisulalla ja upota sen jälkeen voikohta sokeriin. Nosta tarjoiluastialle. Tarjoa pullat vaikka kylmän maidon kanssa! 

Nämä kaikki syötiin meillä aika nopeasti, joten kannattaa tehdä vaikka tuplasatsi!







14 kommenttia:

  1. Nää on niin mun lemppareita <3. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meidänkin. Pullat uppoavat jälkikasvullekin erinomaisesti - varsinkin korvapuustit ja kristallipullat :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Molemmat ovat kyllä hyviä. Koostumus on molemmissa myös hyvä. Tosiaan makuasia, kumpi sitten on parempi :) Raaka-aineet ovat hieman eri, mutta lopputulos on molemmilla resepteillä erinomainen!

      Poista
  3. Kuinka nämä saisi säilytettyä hyvänä seuraavaan päivään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä säilytin näistä muutamat (jotka säilyivät) ihan leivinliinan alla tarjoilualustalla. Pysyivät hyvin pehmoisina niinkin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tuo määrä riittää oikein hyvin. Ei tarvitse suurempaa määrää ja ei ole vaaraa, että hiiva maistuu läpi valmiista pullista.

      Poista
  5. Hei, voikohan näitä pakastaa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin pakastaa, mutta silloin kannattaa tehdä voitelu ja sokerointi vasta sulatuksen jälkeen.

      Poista
  6. Millä ton vaniljakreemijauheen pystyis korvata? Eikä löydy vaniljakastikettakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit varmasti keittää vaniljakastikkeen itse. Saat sillä herkullista vaniljan makua pulliin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...