keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Vapun herkullinen popcorn-kinuskikakku




Valuvat kinuskit, suklaat ja kastikkeet ovat tällä hetkellä suuri hitti kakkumaailmassa kakkujen koristeena. Pitihän trendiä toteuttaa myös tämän vuoden vappukakussa. Tässä herkullisessa kakussa yhdistyy ihanan täyteläiset ja tuhdit amerikkalaiset täytekakut perinteisiin kotimaisiin kinuskitäytekakkuihin. Koristelu ei tässä kakussa ole aivan perinteinen, mutta mikä parasta hyvin helppo ja näyttävä. 

Popcorn-kinuskikakkuresepti on paranneltu versio aikaisemmin Intagramissanikin nähdystä poppari-kinuskikakusta, jonka reseptiä minulta on kyselty ahkerasti. Nyt lukijoiden toiveisiin on vastattu ja tässä alla on kakkuun paranneltu resepti. Tässä kakussa oli maku ja ulkonäkö kohdillaan - myös makuraadin mielestä. Kakun leipomiseen innoitti Suomen Sokeri haastaessaan kokeilemaan fariinisokeria vapun herkkuleivonnassa. Minun makuuni fariinisokeri antaa kinuskille sen herkullisen maun sekä kauniin värityksen. Niinpä fariinisokeria löytyy tässä kakussa pohjasta, täytteestä sekä koristelustakin. 




Popcorn-kinuskikakku
(noin 12 hlölle)

Pohja
7 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 1/2 tl ruokasoodaa
200 g voita
2 dl kermaa
3 kananmunaa
200 g ranskankermaa
200 g kermaviiliä

Kinuski
4 dl vispikermaa
2 dl (noin 200 g) Dansukker fariinisokeria
2 dl sokeria

Täyte ja kuorrute
300 g voita
2 1/2 dl kinuskia (ohje yllä)
1 1/2 dl vispikermaa

Koristeluun
noin 1/2 l valmiita popcorneja
kinuskia (ohje yllä)

Sekoita kaikki pohjan kuivat aineet keskenään. Lämmitä kerma yhdessä voin kanssa niin, että voi sulaa kerman joukkoon. Sekoita kuivien aineiden joukkoon voi-kermaseos, kananmunat, ranskankerma sekä kermaviili. Sekoita massa tasaiseksi ja jaa kolmeen voideltuun noin 16-20 cm vuokaan. Vuoan pohjalle voi pingottaa vielä leivinpaperin, niin kakkupohja irtoaa helposti vuoasta. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Ota valmiit kakkupohjat pois uunista ja anna niiden jäähtyä. 

Valmista kinuski kakkupohjien paistamisen aikana kuorrutetta, täytettä sekä koristelua varten. Mittaa pinnoitettuun kattilaan kaikki kinuskin ainekset. Kuumenna kinuskia niin, että se saavuttaa 108-110 asteen lämpötilan. Ota kinuski pois liedeltä ja kaada valmis kinuski kulhoon jäähtymään.

Kun kakkupohjat ovat jäähtyneet, niin valmista kuorrute ja täyte. Mittaa huoneenlämpöinen voi vatkauskulhoon ja vatkaa se notkeaksi. Lisää lähes huoneenlämpöinen kinuski joukkoon. Vatkaa hyvin sekaisin ja lisää lopuksi kylmä kerma joukkoon. Jos seoksen koostumus ei ole tasaista, lämmitä kinuskikreemiä pieni hetki mikrossa ja vatkaa uudestaan. Näin saat seoksesta kauniin tasaista. 






Kasaa kakku leikkaamalla jokainen kakkupohja täysin tasaiseksi pinnalta. Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluastialle ja levitä täytettä pohjan päälle. Nosta seuraava kakkupohjakerros ja levitä täytettä. Nosta lopuksi vielä viimeinen kakkupohjakerros täytteen päälle. Levitä ohut kerros täytettä kakun päälle ja sivuille. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään noin 30 minuutin ajaksi. 

Levitä vielä kerros kinuskitäytettä kakun kuorrutteeksi ja silottele reunat haluamallasi tavalla. Nosta kakku vielä vähintään 10-15 minuutin ajaksi jääkaappiin. Ota kinuskista noin 3 ruokalusikallista erilleen ja lämmitä sitä hieman mikrossa tai kattilassa. Kaada kuuma kinuski valmiiden popcornien joukkoon ja sekoita hyvin. Anna jäähtyä. Kaada kylmän kakun päälle huoneenlämpöistä kinuskia koristekerrokseksi ja anna sen valua hieman reunoilta yli. Voit tehdä valumia myös pursottamalla ensin kinuskia kakun reunoille ja sen jälkeen levittämällä kinuskia keskiosan päälle. Nosta lopuksi kinuskipopcornit kakun päälle. Voit halutessasi painaa yksittäisiä popcorneja myös kakun sivuille.

Tarjoile kakku mahdollisimman huoneenlämpöisenä, jotta maut olisivat parhaimmillaan.  




Muistakaahan muuten laittaa myös simat tuloilleen, jotta saatte vappuna herkutella ihanalla kotisimalla. Siman valmistus kannattaa aloittaa ajoissa, jotta sen valmistuksen kanssa ei tarvitse kamalasti kiirehtiä. Kannattaa siis kirjata seuraavaan kauppalappuun hiiva, sokeri, fariinisokeri ja se sitruuna. Jos haluat kokeilla erilaisia makuvariaatioita, niin kurkkaa reseptit ja ideat täältä. Minä tein viime vuonna myös mansikkasimaa, jonka reseptin löydät täältä.




Malja keväälle ja tulevalle vapulle!



Yhteistyössä Suomen Sokeri  ja




Lisää Blogirinkiläisten vappureseptejä löydät täältä

14 kommenttia:

  1. näyttääpä herkulliselta, harmi kun ei koskaan ole useaa samankokoista vuokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit varmaan paistaa yhdessäkin vuoassa, mutta kannattaa ottaa silloin hieman isompi vuoka, joska nämä kakut ovat korkeita. Paistoaikaa pitää vaan vahtia, jotta saat kakun kypsäksi.

      Poista
  2. Nyt on kyllä niin ihana kinuskinen herkku-kakku, että sinunhan on melkein pakko osallistua meidän blogin huhtikuun kinuski haasteeseen! :D Täältä löydät: http://serkustensuklaaunelma.blogspot.fi/2016/04/huhtikuun-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, pitää käydä kurkkaamassa teidän haasteenne :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiva juttu! Vaikka tuossa on muutama valmistusvaihe, niin suhteellisen helppo tehdä kuitenkin.

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen ohje! :) menee kyl testaukseen. Lastenjuhliinkin aivan loistava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva juttu. Tosiaan lapsille maistuu tällainen popparikakku :)

      Poista
  5. Mitä luulet, kuinka paljon paistoaikaa kannattaisi suurinpiirtein lisätä yhdessä isossa vuoassa paistettaessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit pahan kysymyksen :) Tuossa alkuperäisessäkin paistoaika on aika pitkä, joten kyllä se tuosta hieman pitenee. Nyt suosittelen vain kokeilemaan tikulla paistotulosta. Jos tikkuun jää märkää taikinaa, niin jatka vielä paistamista. Jos ei, niin kakkupohja on kypsä. Uuneissa on myös paljon eroja, joten sekin vaikuttaa huomattavasti paistoaikaan. Jos tuntuu, että kakkupohja ottaa päältä väriä liikoja, niin laita folio vuoan päälle.

      Poista
  6. Tein tämän töihin- Valpurin päivän kunniaksi! Näyttävä ja täyttävä kakku! Kiitos ohjeesta! Ps. Ylijääneistä kansista(kakkupohjien tasoituksista) tein pienemmän ja mukaellun version kotijoukoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että reseptiä on kokeiltu. Kyllä tuosta tulee näyttävä ja ihana, että kotiväkikin sai oman kakkunsa :)

      Poista
  7. Hei! Pystyisköhän tämän kakun tekemään gluteenittomana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sitä kokeilla vaihtamalla tuotteet gluteenittomiksi. En ole itse kokeillut tätä reseptiä gluteenittomana.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...