maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - Luukku 11: Pienten tonttujen minipiparit





Tonttuovi on tämän vuoden jouluhitti. Aika monesta kodista sellainen tänä jouluna löytyy. Jos et tiedä mikä on tonttuovi, niin minäpä kerron. Tottuovi on pieni ovi, joka kiinnitetään seinään esimerkiksi lattialistan päälle tai vaikka jonkin seinää vasten olevan lipaston päälle. Tontuille voi sitten laittaa pieniä lahjapaketteja, joulukuusen tai pientä ruokaa tarjolle. Nämä kuvien pikkuiset piparkakku-ukot ovat juuri sopivia herkkupaloja näille pienille tontuille. 

Meillä asustaa kolme pientä tonttua, mutta ovi heiltä vielä puuttuu. Leivoimme tyttären kanssa meidän kotitontuille pieniä piparkakkuja ja tontuthan niistä riemastuivat! Samalla nostin tontut esille eteisen lipaston päälle. He saivat samalla myös piparkakku-ukot mukaansa. Saa nähdä kauanko nämä piparkakut riittävät. Voi olla, että hupenevat tuosta kakkujalustalta hyvinkin nopeasti. Sen verran veikeiltä ja vikkeliltä nuo meidän tontut vaikuttavat. 




Kotitonttujen pienet piparkakut


pieni piparkakkumuotti

Kauli taikina ohueksi levyiksi. Ota taikinasta muotilla piparkakkuja. Nosta piparkakut leivinpaperin päälle uunipellille ja paista noin 3 minuutin ajan 200 asteessa. Vahdi paistoa koko ajan. 

Pieniä piparkakkumuotteja löytyy leivontatarvikeliikkeestä myös muissa kuvioissa. Minä ihastuin näihin pieniin piparkakku-ukkoihin niin, että oma muotti piti saada. Näitä voi käyttää ihanasti myös juustokakkujen ja muiden joululeivonnaisten koristeluun. 


Vinkki! Voit leipoa piparkakku-ukot myös valmiista piparkakkutaikinasta, jos haluat päästä vielä helpommalla. 







Käy kurkkaamassa Instagramin puolella oleva arvonta täällä, johon voit osallistua vielä 16.12.2017 asti. 



2 kommenttia:

  1. Onpa ihania minipieniä pipareita!!! Mistä löysit tuon muotin? Yritin nopeasti googlettaa, mutta en onnistunut tuollaiseen törmäämään. Tuo on iiiiihana.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, etten ole yksin innostukseni kanssa :) Minä löysin omani Confetin myymälästä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...