perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kevään ja kesän juhlakattaus sekä suloinen lime-vadelmakakku






Tällä viikolla blogissa alkanut piknik-teema jatkuu. Tein nimittäin Huhtamäen kanssa kaupallisessa yhteistyössä tämän ihanan postauksen kauniista Ida-kertakäyttöastioista. Ida-sarjan kertakäyttöastioiden väritys on ihanan kesäinen. Nämä sopivat hyvin eväsretkelle, mutta erinomaisesti myös juhlatilaisuuksiin. Minä innostuin tuosta kauniista kuosista niin paljon, että valmistin kuosin mukaisen kakun. Näin sain kokonaisuudesta täydellisen. Meidän piknikpäiväksi osui vielä yksi kevään ihanimmista ja lämpöisimmistä aurinkopäivistä. 

Lähdin suunnittelemaan kakkua täysin tuon Ida-kuosin pohjalta. Ette arvaa kuinka iloinen olin, kun sain tämän kakun valmiiksi. Kakku oli juuri sellainen kuin olin omissa ajatuksissani sen suunnitellut. Tuo kauniin mallinen Queen-silikonivuoka sopi tähän kakkuun erinomaisesti ja väritkin menivät ihan tuon alkuperäisen kuosin mukaisesti. Ida-sarjan kauniin keväinen kuosi on muuten täysin kotimaista alkuperää. Kuosin on suunnitellut suomalainen suunnittelutoimisto.




Meidän perheessä käytetään kertakäyttöastioita varmaan aika samalla tavoin kuin monessa muussakin perheessä. Välillä helpotan nimittäin mökkikeittiön tiskiurakkaa kertiksillä, välillä erikoistilanteet vaativat kertakäyttöastioiden käyttämistä. Lähinnä tilanteet ovat joko retkiä missä kestoastiat voivat mennä rikki, tai sitten juhlatilanteita, jolloin kaikille juhlijoille ei riitä posliiniastioita. Nämä Idat sopisivat kyllä ihanasti kesäjuhliin tai vaikka tulevan vapun piknikille. 






Kävin tällä viikolla eräässä työtilaisuudessa, jossa nostettiin esille erilaiset sertifikaatit. Piti sen jälkeen tutkia tarkasti näidenkin tuotepakettien sertifikaatit. Ida-sarjan kartonkiastiat kantavat Avainlippu-merkkiä ja ne ovat valmistettu Hämeenlinnan tehtaalla. Kartonkiastiat on myös valmistettu PEFC-sertifioidusta materiaalista, joka tarkoittaa että valmistukseen on käytetty kestävästi hoidettujen metsien puuta. Hienoa nähdä sertifikaatit pakettien kyljissä. 






Tästä alta löydät reseptin ihanan makuiseen lime-vadelmahyydykekakkuun, joka on kuorrutettu limen värisellä peilikiiltellä eli mirror glazella. Koristeluun on käytetty sokerimassakoristeita sekä tuoreen mintun oksia. 

Lime-vadelmakakku

Pohja
1 kanamuna
30 g sokeria
15 g perunajauhoja
15 g vehnäjauhoja

Limetäyte
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl limemehua
4 liivatelehteä
1 dl tomusokeria

Vadelmatäyte
200 g vadelmaa
1/2 dl vettä
2 liivatelehteä
50 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl tomusokeria
1 dl vispikermaa

Kuorrute
4 liivatelehteä
3/4 dl kondensoitua maitoa
1 dl sokeria
3/4 dl vettä
125 g valkosuklaata
(vihreää elintarvikeväriä)

(sokerimassakoristeita ja tuoreen mintun oksia)

Valmista pohja: Vatkaa kananmuna ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilöiden joukkoon. Sekoita taikina varovasti lastalla nostelle tasaiseksi. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle noin 20 cm halkaisijaltaan olevaksi levyksi. Paista 160-170 asteessa noin 7-10 minuutin ajan. Anna valmiin pohjan jäähtyä. 

Valmista limetäyte: Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi, jotta ne pehmenevät. Vatkaa kulhossa tuorejuusto yhdessä tomusokerin kanssa. Kuumenna limemehu kiehuvaksi ja purista liivatteista ylimääräinen vesi pois. Lisää liivatelehdet kiehuvan kuuman limemehun joukkoon ja sekoittele niin, että liivatelehdet sulavat nesteeseen. Lisää hieman jäähtynyt lime-liivateseos tuorejuustoseokseen ja vatkaa hyvin. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. 

Valmista vadelmatäyte: Mittaa vadelmat ja vesi kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi. Siivilöi seos, jotta saat täytteestä mahdollisimman tasaisen. Painele lusikalla vielä marjoista kaikki maku siivilän läpi. 

Laita liivatelehdet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Lisää vadelmaseos vielä kattilaan ja kuumenna uudestaan kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuumaan vadelmasoseeseen. Sekoita hyvin. Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri kulhossa. Lisää niiden joukkoon vadelmasose. Vatkaa vielä kerma vaahdoksi ja nostele se seoksen joukkoon. 

Kakun kasaaminen: Voitele vuoka kevyesti vuokasuihkeella tai öljyllä. Kaada vuokaan ensin limetäyte. Nosta lusikalla limetäytettä reunoille, niin että keskelle jää sopiva tila vadelmatäytteelle. Lusikoi tai pursota vadelmatäyte keskelle. Jätä kuitenkin tilaa vielä sokerikakkupohjalle. Vadelma täytettä voi jäädä hieman yli.  

Leikkaa jäähtyneestä kakkupohjastavuokaan sopiva rengas ja paina se täyteeseen. Suojaa vuoka esimerkiksi kelmulla ja nosta pakastimeen odottamaan vähintään seuraavaan päivään. Kakun tulee olla jäässä kuorruttamisvaiheessa. 

Valmista kuorrute: Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Mittaa kattilaan kondensoitu maito, sokeri sekä vesi. Kuumenna seos kiehuvan kuumaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kuuman seoksen joukkoon hyvin sekoitellen. Pilko valkosuklaa kuumuutta kestävään kulhoon ja kaada kuuma seos kattilasta suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Voit vielä varmistaa kuorrutteen tasaisuuden sauvasekoittimella sekoittamalla. Lisää vielä joukkoon elintarvikeväri. Anna kuorrutteen jäähtyä esimerkiksi jääkaapissa välillä sekoittaen 32-35 asteiseksi. Suojaa mirror glaze-kuorrute kelmulla. Paina kelmu kevyesti kulhoon ihan kiinni kuorrutteeseen.

Kun kuorrute on jäähtynyt tarpeeksi, niin ota jäinen kakku pois silikonivuoasta ja nosta se sopivan astian päälle isolle alustalle tai vaikka piirakkavuokaan niin, että ylimääräinen kuorrute pääsee valumaan pois kakusta, mutta ei pääse valumaan pöydälle. 





Kaada jäähtynyt mirror glaze-kuorrute kakun päälle. Anna ylimääräisen kuorrutteiden valua alustalle ja anna kuorrutteen jähmettyä hetken aikaa ennen tarjoiluastialle nostamista. Kun kakku on nostettu tarjoiluastialle, anna kakun vielä sulaa jääkaapissa tarjoilua varten.

Koristele kakku haluamillasi koristeilla. Nämä sokerimassakoristeet säilyivät hyvinä ja sulamattomina mirror glaze kuorrutteen päällä, niin kauan kuin kakku oli jääkaapissa. 

Vinkki! Jos sinulta ei löydy tuota samaa silikonivuokaa, voit valmistaa kakun vaikka pieneen irtopohjavuokaan tai muuhun sopivaan vuokaan. Muista aina mirror glaze-kuorrutetta käytettäessä, että kakun pitää olla pakastettu. Näin kuorrute jää kauniisti kakun pintaan. 

Tästä alta löydät vielä muutaman kuvan kakusta. 









Näin nätisti kakku sopii Ida-kertakäyttöastioihin.





Tämän raikkaan kakun lisäksi meidän piknikillä oli tarjolla tomaatti-mozzarellaleipä. Kahvikakkuna oli tiikerikakku. Näiden lisäksi oli vielä herkullinen booli sekä tietysti vaahtokarkkeja. 





Milloin sinä käytät kertakäyttöastioita? 

Onko se juhlatilaisuudessa vai kesämökillä? Miten veneily ja kesän eväsretket? Mikä onkaan se tilanne, kun haluat selvitä vähällä tiskillä ja kattaa kuitenkin pöydän kauniisti? 

Vastaa ja voita! Jätä kommenttisi tämän päivityksen alle 3.5.2018 mennessä ja kaunis Ida-kertakäyttöastiasto voi olla juuri sinun. Kurkkaa tarkemmat ohjeet arvontaan täältä. Jätä kommenttisi yhteyteen mielellään myös sähköpostiosoitteesi, jotta sinuun saadaan yhteys arpaonnen osuessa kohdalle. Arvonnan suorittaa ja yhteyden voittajaan ottaa Indieplace Oy.


Käy myös kurkkaamassa Huhtamäen ihan uudet Facebook-sivut. Siellä voit osallistua toiseen arvontaan, jossa palkintona on 150 euron arvoinen piknik-setti, joka sisältää piknik-korin, Ida-sarjan tuotteita sekä Lippu.fi-lahjakortin. 




Kaupallisessa yhteistyössä

&

31 kommenttia:

  1. Lasten juhlissa on pakko olla kertakäyttöastiat. Muuten siivouksesta ei tule loppua �� kesällä oiskin vanhimman pojan synttärit ��

    VastaaPoista
  2. Kun pyydän suuren määrän kavereita kylään illanistujaisten tai juhlien merkeissä :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Hyvin harvoin on vielä tullut tarvetta käyttää kertakäyttöastioita. Kerran ostettiin autoon mukaan kerttismukeja ja aterimia niin saatiin autossa syötyä ja juotua =D Ja viimeisin kerta oli muuton yhteydessä, kun astiat oli jo pakattu niin kerttiksillä vältyttiin tiskeiltä. morighenu(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  4. Kesäisin käydään aina laavulla grillaamassa, siellä kertakäyttöastiat on käteviä kun ei tarvitse raahata mitään takaisin kotiin. tikkuihminenn@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis kattaus! Meillä kerttiksiä käytetään aina, kun kutsutaan ystäviä tai perhettä kylään syömään tai kaffelle. Myös retkeillessä on kiva laittaa kaunis kattaus kertakäyttöastioilla.
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana kakku! Itse kätin kertiksiä 15v tyttäreni synttäreillä kun tiskikone oli rikki. Muuten sitten lasten juhlissa. Kattauksesta tulee lapsille mieluinen kun on kivoja kertisastioita pöydässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja osoite unohtui...nannaojala@luukku.com

      Poista
  7. Ihana kakku, ja kaunis kuosi näissä kertakäyttöastioissa. Kesällä mökillä kahvipöydässä ja ruokaillessa tulee kertakäyttöastiat tarpeen. :) Muutoin ei oikeastaan tule ostettua/käytettyä. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista!
    Juhannuksen juhlintaan oivalliset.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  9. Aivan upea keväinen kakku😍 Tuo mirrorglaze kuorrute on mun suosikki tällä hetkellä! Eikä ole niin vaikea tehdä kuin vois luulla.
    Kertakäyttöastioita käytän lasten synttäreillä ja jonkinverran myös asuntovaunussa reissun päällä. marjoniskakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kerttiksille on käyttöä juhlissa, mökillä ja yleisesti sellaisissa tilanteissa jolloin omat astiat ei riitä tai astioiden tiskaaminen on mahdotonta/ liian työlästä! ��

    tainaihalainen@yahoo.fi

    VastaaPoista
  11. Ihanan keväinen kattaus ja mirrorglaze kuorrute näyttää upealta. Kertakäyttöastioita käytän illanvietoissa/kekkereillä. Kun tulee enemmän tiskattavaa kerralla ja tahti on kiireinen emännällä. Kaupasta kyllä löytyy jo nykyään paljon erilaisia kuoseja näistä kertakäyttöastioista, aina tilanteeseen ja juhlaan sopivia.
    hannamaija7@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kun grillaamme ulkona tai paistamme lettuja käytämme kertakäyttöastioita. Myös myyjäisiin pakkaamme leivonnaiset kertakäyttöastioihin. canislupus3 (at) yahoo piste com

    VastaaPoista
  13. Mökillä tulee käytettyä sekä rennommissa juhlissa =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Mökillä käytän jatkuvasti,helppoa ja huoletonta emännälle.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Piknikillä kertikset on tosi kätsyjä. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  17. Aivan upean näköiset kertakäyttöastiat. Käytän niitä eväsretkillä sekä, kun olen kalassa tai muuten metsässä vaeltamassa. Koirallenikin on hyvä tarjota mukista vettä. anneli.kaikkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kun kerran kesässä pääsee käymään mökillä (vuokra) niin silloin ei kyllä ylimääräistä tiskiä kaipaa, joten silloin jos koska kertakäyttöastiat käyttöön ja kunniaan :)
    Minna
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mökillä käytän yleensä, sekä myös lasten synttäreillä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Mökillä tuleekäytettyä tai terassilla jos pitää pikkuväen kanssa pelätä että astiat rikkoutuu kivetykseen. Elinasofia@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mökille kerttisastiat on kovassa käytössä ja lasten kaverisynttäreillä verrattomat ��
    -nanna

    VastaaPoista
  22. Retkellä ja mökillä on usein kertakäyttöastiat käytössä. lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Puutarhajuhliin tai vapaamuotoisempiin juhliin kertakäyttöastiat ovat paikallaan.
    malmiheli@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Lasten synttäreillä ihan ehdoton juttu ja joskus mökillä tulee käytettyä myös.

    VastaaPoista
  25. Kertakäyttöastiat on kovassa käytössä joka kesä, kun lähdetään porukalla paistamaan makkaraa nuotiolle järven rannalle. Niistä on hyvä syödä grilliruokaa eikä tarvitse miettiä tiskaamista, vaan roskat voi jättää matkan varrella roskiin. :) ninnu.ninnu@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Kertakäyttöastiat on parhaita kesän piknik-hetkissä. Niillä saa kauniin ja värikkään kattauksen eikä tiskeistä tai rikkoutuvista astioista tarvitse huolehtia. reetula(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Lastenjuhlissa, retkillä ja automatkoilla �� chiana70@yahoo.com

    VastaaPoista
  29. Arvonta-aika on päättynyt eilen illalla. Onnea arvontaan kaikille osallistuneille! Voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...