torstai 30. lokakuuta 2014

Halloween: Vaahtokarkkihaamut tikkareina / Ghost marshmallow pops

 
Nyt mennään eläinmaailmasta (hämähäkit ja madot) hieman henkimaailman asioihin eli haamuihin, jotka nekin kuuluvat hyvin Halloweenin teemaan. Meillä kummittelivat nämä aika suloiset ja oikein makean herkulliset haamut talossa. Näissä on siis itse tehty vaahtokarkki, jonka pursotin tällä kertaa haamuksi. Silmät ovat leivontatarvikeliikkeiden myymiä sokerisilmiä, jotka voi korvata myös esimerkiksi suklaalla tai vaikka sokerimassasta tehdyillä silmillä. 

Nämä voi pakata kivasti ja jakaa ovella kiertäville Trick or treat-vieraille, jos sellainen on tapana. Meillä on naapuruston kanssa jo useana vuotena ollut pyhäinpäivänä Halloween-juhlat. Kivaa yhdessä oloa ja pientä ohjelmaa joka talossa varsinkin lapsille. Mukava siinä sitten lasten innostuessa Halloweenista, jutella naapureiden kanssa. Näitä voisi vaikka jakaa naapuruston lapsille... Katsotaan mitä keksimme!




  Vaahtokarkihaamut
tikkareina
(noin 14-18 kpl)

2 1/2 dl sokeria
1 dl panimosokeria (glukoosia)
1 1/2 dl vettä
150 g kananmunan valkuaista
3 rkl vaniljasokeria tai maun mukaan makuesanssia
10 liivatelehteä

1 1/2 dl maissitärkelystä
1 1/2 dl tomusokeria

varrastikkuja
sokerisilmiä/sokerimassaa/suklaata

Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Mittaa kattilaan sokeri, panimosokeri sekä vesi. Laita seos kuumentumaan 120 asteiseksi, mielellään kannen alla. Näin ollen sokeri ei kiteydy kattilan laidoille. 
Mittaa seoksen kuumentuessa valkuaiset kulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri. Kun sokeriliemi saavuttaa 120 asteen lämpötilan, ota kattila pois liedeltä ja purista liivatteista ylimääräinen neste pois ja nosta liivatteet kuuman sokeriliemen joukkoon. Seos kuohahtaa hieman. Sekoita seosta lusikalla. Kun liivatteet ovat sulaneet seoksen joukkoon, kaada sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisten joukkoon koko ajan valkuaisia voimakkaasti vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes seos on jäähtynyt (noin 10 minuuttia). Nostele seos pursotinpussiin. Voit käyttää pursottamisessa apuna pyöreää tyllaa. 




Sekoita maissitärkkelys ja tomusokeri keskenään. Laita kaksi isoa leivinpaperia pöydälle ja sihtaa reilu kerros maissitärkkelys-tomusokeriseosta leivinpapereiden päälle. Seosta saa todellakin olla reilu kerros, jotta vaahtokarkit eivät jää alustaan kiinni. Pursota päälle haamun muotoisia vaahtokarkkeja. Kun koko massa on pursotettu, niin sihtaa vielä hyvä kerros maissitärkkelys-tomusokeriseosta vaahtokarkkien päälle. Voit kiinnittää silmät joko ennen sihtausta tai sen jälkeen. Jälkikäteen silmien kiinnittäminen on hieman haastavaa. Anna vaahtokarkkien levätä huoneenlämmössä yön yli tai ainakin muutaman tunnin ajan. Työnnä varrastikut vaahtokarkkien sisään ja irrottele vaahtokarkit leivinpaperista. Jos jauhoseosta on ollut hyvä määrä, vaahtokarkit eivät ole alustassa edes kiinni. Jos ne jäävät alustaan kiinni, niin vedä vaahtokarkit varovasti irti alustasta. Sihtaa vielä tarvittaessa jauho-tomusokeriseosta haamujen päälle, kohtiin joissa sitä ei ennestään ole. Näin estät vaahtokarkkien tarttumisen. Seuraavana päivänä voit heilutella ylimääräiset tomusokerit pois vaahtokarkeista. 

Vinkki! Voit pakata vaahtokarkkitikkarit läpinäkyviin karkkipusseihin tai muuhun läpinäkyvään pakkaukseen ja kiinnittää kauniisti. Huomioi kuitenkin, että vaahtokarkin jäävät helposti kiinni.

Vinkki! Minä laitoin näihin vaniljasokerin tilalle mansikka-aromia 1 tl verran. Tuli kiva mansikan maku.  




 PS. Sain kommenttia pojalta, että nämä näyttävät ihan pilviltä tai Michelin-mieheltä. No, olkoon nämä nyt minun näkemykseni haamuista :)

Täältä löydät muita Pullahiiren herkullisia Halloween-reseptejä ja -ideoita! Käy kurkkaamassa!

*****

Reilun kaupan blogiarvonnassa onni suosi tällä kertaa tätä kommenttia:

hyvän ystävän kanssa viettäisin kahvihetkeni :)
saaraku
(voittajaan on otettu jo henkilökohtaisesti yhteyttä) 
Arvonta suoritettiin Random.org-sivustolla.

6 kommenttia:

  1. Ihania!!! Äh, älä nyt enää keksi mitään lisää. Täytyyks mun nyt näitäkin tehdä :))

    *jaanak

    VastaaPoista
  2. Nyt on ainakin täällä ollut jaossa kyllä monta erilaista ideaa. Voi olla, että vielä on jotain kivaa tulossakin...

    VastaaPoista
  3. Tämän ideahan voisi säästää jouluksi ja tehdä joulukuusia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ideallahan voi tehdä vaikka ja mitä :) Nyt vaan ensin jouluksi kuuset ja ystävänpäiväksi sydämet yms. Kiva lahjavieminen vaikka lapsille!

      Poista
  4. Aivan ihania ;D Mahtava idea! Pitäisi kokeilla tuollaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Kokeile ihmeessä. Voin sanoa, että ovat herkullisia.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...