maanantai 5. maaliskuuta 2018

Leivontakurssilla lämpimässä Kaliforniassa



Kuvat kekseistä on otettu vasta sen jälkeen, kun ne reissasivat Amerikasta Suomeen. Näin ollen pientä kolhua näkyy koristeluissa. 

Kävin viime vuoden puolella Kaliforniassa hakemassa oppia pikkuleipien koristeluun. Pääsin kurssin lisäksi näkemään, kuinka paikalliset elintarvikealan yrittäjät toimivat ja miten Amerikassa suhtaudutaan erilaisiin elintarvikeyrittäjyyden kiemuroihin. Todella mielenkiintoista ja opettavaista vertailla maakohtaisia vaatimuksia. Tässä alla hieman kertomusta siitä, kuinka TaleCookies-yritys valikoitui minun kurssipaikakseni ja mitä kaikkea kurssilla opin. 

Tapasin noin vuosi sitten Kaliforiassa, San Diegon kakkumessuilla, venäläissyntyisen Tanya Durin. Kakkumessujen anti oli kokonaisuudessaan aika pieni, mutta parasta oli tuo kontaktien luominen. Tanyan kanssa juttelimme jo messuilla mm. YouTube-videoiden teosta sekä pikkuleipien koristelusta. Hän on nimittäin mestari koristelemaan pikeerillä kauniita pikkuleipiä. 

Jossain vaiheessa kotiin tultuani huomasin hänen nettisivuillaan, että hän järjestää myös koristelukursseja sekä lapsille että aikuisille studiossaan Kaliforniassa. Hänen TaleCookies studio sijaitsee Los Angelesissa vain parinkymmenen minuutin päässä LAX:n lentokentästä. Näin turistin silmin, sijainti on mitä mahtavin. 

Koska minun matkustusajankohtaani ei osunut valmiiksi suunniteltuja ryhmäkursseja, päätin varata yksityiskurssin. Kurssien hinnat ovat hyvin kohtuullisia myös yksityiskurssien osalta. Monet ulkomaalaiset keksitaiteilijat ottavat jopa yli 1000 dollaria kursseista, vaikka kyseessä olisi ryhmäkurssi. Tuo TaleCookiesin neljän tunnin yksityiskurssi maksoi minulta 200 dollaria eli noin 160 euroa. 










Ennen kurssia kävimme Tanyan kanssa sähköpostilla läpi asioita, joita minä haluaisin oppia ja nähdä. Näiden keskustelujen perusteella Tanya suunnitteli minulle sopivan sisällön kurssille. Minun toiveissa oli päästä näkemään erilaisia työvaiheita ja välineitä, joilla hän toteuttaa upeat keksikoristelut. Näin ollen kävimme läpi mm. kuivatuslaitteen, jolla saa nopeutettua pikeerin pinnan kuivumista sekä airbrush-koneen, jolla saa tehtyä upeita värityksiä sekä liukuvärjäystä keksien ja kakkujen pintaan. Näiden lisäksi halusin nähdä myös "piirtoheittimen", jota hän käyttää hahmojen ja tekstien jäljentämiseen. Tuo "piirtoheitin" auttaa esimerkiksi silmien ja suun asetteluihin hahmojen kasvoihin. Noiden ääriviivojen perusteella on sitten helpompi tehdä pursotukset pikeerillä. 

Kävimme läpi myös hänen käyttämänsä pikeerin valmistusohjeet, erilaisten pikeerien koostumukset sekä värjäykset. Elintarvikävärit ovat hieman erilaisia Amerikassa ja Suomessa, joten oli kiva päästä tutustumaan ammattilaisen kanssa myös näihin. 







Tanya oli opettajana todella tarkka. Hän painotti hyvin paljon sitä, ettei esimerkiksi pikeerin värit yhdisty toisiinsa kosteina. Hän myös painotti rajausten tekemisen tärkeyttä. Kimalteet, joita käytimme pikkuleivissä, olivat upeita ja todella hohtavia - lisäksi täysin syötäviä elintarvikkeita. Neljä tuntia yksityisopetusta pari päivää maahan saapumisen jälkeen - 10 tunnin aikaerolla - ja vielä "vieraalla kielellä", veti mehut minustakin, mutta tilaisuus oli hyvin antoisa. Olisi ollut mukava päästä myös jollekin yleiselle kurssille, jossa olisi ollut muitakin kuin minä. Niissä saa mukavasti luotua kontakteja ja näkee samalla ulkomaista leivontakulttuuria. 

Keksit saimme neljän tunnin aikana valmiiksi, vaikka lopulta tuli jopa pieni hoppu. Jännä, kun miettii, että valmistimme vain kolme erilaista keksiä, mutta toisaalta kokeilimme kekseihin erilaisia tekniikoita, joten ne eivät valmistuneet "liukuhihnalta". 

On hyvin mielenkiintoista käydä tutustumassa muiden tapoihin tehdä koristeluja ja leipomista. Amerikassa järjestetään paljon erilaisia kakkumessuja sekä koristelu ja leivontakursseja. Nyt tällä reissulla samaan aikaan kuin minä olin Kaliforniassa, oli Floridassa upeat kakkumessut. Näin ollen, jos suuntaat matkalle Amerikkaan ja olet tapahtumista kiinnostunut, niin etsi Googlesta mitä kaikkea paikkakunnilla on kakkurintamalla tarjolla. Minäkin voin tarvittaessa auttaa, koska aika monta reissua on tullut tehtyä Amerikkaan. Olen tutustunut paljon paikalliseen leivonta- ja koristelumaailmaan. Leivontatarvikekauppoja on lähes joka kaupungissa ja kurssejakin tarjolla jopa pienen pienissä kylissä. 







TaleCookies Tanyan nettisivut löydät täältä. Hän on myös Instagramissa sekä Facebookissa. YouTubesta löydät hänen tekemiään upeita keksikoristeluvideoita. Tanya oli myös jouluna mukana Food Network-kanavan Christmas Cookie Challenge 2017-kisassa. Hän voitti tuon keksikoristelukilpailun! 

Etelä-Kaliforniassa on paljon erilaisia tapahtumia liittyen leivontaan ja kakkujen sekä muiden leivonnaisten koristeluun. Siellä kannattaa varsinkin pitää leivonnaiset mielessä, sillä voi löytää uusia ideoita ja tekniikoita leivonnaisten koristeluun...







Viikon päästä järjestän usean vuoden kokemuksella Helsingissä koristelu- ja leivontakurssit, joten klikkaa itsesi kurssisivulle ja ilmoittaudu kursseille mukaan. 

Kursseilla pääset tutustumaan uusiin tekniikoihin sekä saat käytännöllisiä oppeja kakkujen koristeluun ja muuhun leipomiseen. Ilmoittautumiset osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com


*****

Jos tämä postaus herättää kysymyksiä, niin jätä oma kysymyksesi tähän alle kommenttilaatikkoon tai laita minulle sähköpostia pullahiiri@pullahiiri.com. Kerron mielelläni lisää kokemuksistani ulkomaisilla leivonta- ja koristelukursseilla tai omien kurssieni sisällöistä! 


Täältä löydät vielä aikaisemmin kirjoittamani New Yorkin matkavinkit leipojan silmin-blogipostauksen. 


Täältä Kalifornian road trip-reissua koskevan postaukseni muutaman vuoden takaa. Sekin on kirjoitettu nimenomaan leipojan ja ruokaintoilijan ajatuksin.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...