maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulukalenteri - Luukku 23: Jouluinen glögijuustokakku




Tämän joulun juustokakku maistuu tällä kertaa piparkakulta ja omenaglögiltä. Pohja on tehty murskatusta piparkakusta, täytteessä maistuu kaneli sekä vanilja ja kiilteessä omenaglögi. Tässä kakussa löytyy monen herkuttelijan kaikki joulun suosikkimaut. 

Kakku on valmistettu pieneen piparkakun tai kukan muotoiseen irtoreunukseen. Viime vuonna valmistin samaan vuokaan tämän kinuskipiparkakkuhyydykekakun. Tuolloin tein tupla-annoksen, joten teet tuolla linkistä löytyvällä reseptillä joko yhden isomman kakun tai kaksi pienempää, kuten minä silloin tein. 

Tämä alla oleva resepti on juuri sopiva noin 20 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Glögijuustokakku sopii erinomaisesti jouluaaton jälkiruoaksi tai joulupäivän kahvipöytään! 





Jouluinen glögijuustokakku

Pohja
150 g piparkakkuja
50 g voita
1 rkl öljyä

Täyte
4 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
175 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljatahnaa
1 t kanelia
2 rkl vettä

Kiille
1 1/2 dl omenaglögiä
2 liivatelehteä

Murskaa pohjan piparkakut hienoksi muruksi. Sulata voi mikrossa tai kattilassa ja sekoita joukkoon öljy. Lisää rasvaseos piparkakkumurskan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Öljyä irtoreunus tai irtopohjavuoan reunus ja ripottele öljyn päälle hieman tomusokeria. Laita reunus tarjoiluastialle ja painele piparimurska reunuksen sisään tasaiseksi kerrokseksi. 

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Vatkaa toisessa kulhossa maustamaton tuorejuusto, tomusokeri, vaniljatahna sekä kaneli. Kuumenna vesi kiehuvaksi, kun liivatteet ovat lionneet noin viiden minuutin ajan. Sulata liivatteet kuumaan veteen ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste ohuena nauhana tuorejuustoseokseen ja nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Lusikoi täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. 

Nosta kakku jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli, jotta täyte hyytyy kunnolla. Valmista kiille, kun täyte on hyytynyt. 

Mittaa puolet glögistä kattilaan. Laita kiilteen liivatelehdet likoon noin viiden minuutin ajaksi runsaaseen kylmään veteen. Kuumenna puolet omenaglögistä kattilassa kiehuvaksi ja sulata liivatteet glögin joukkoon. Kaada liivatteellinen glögi lopun glögin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Anna glögiseoksen jäähtyä hetki ja lusikoi se hieman jäähtyneenä kakun päälle. Nosta kakku vielä jääkaappiin, jotta glögikiille jähmettyy. 

Koristele kakku halutessasi pienillä kermapursotuksilla ja kaneliripauksella. 





Kurkkaa kaikki joulukalenterin luukut täältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...