tiistai 5. marraskuuta 2013

Isänpäiväkakku: Vinkit ja vaihekuvat


Teimme lasten kanssa täytekakkua isänpäivää ajatellen. Tämä isänpäiväkakku leivottiin, täytettiin ja koristeltiin kahden nuorimman lapsemme voimin - iät 4v. ja 7 v.. Koska banoffee on meillä erittäin suosittua, teimme helpon ja maistuvan banaani-toffee eli banoffeetäytteen tähän isänpäiväkakkuun.

Täällä voit käydä lukemassa vielä vinkkejä lasten kanssa leipomiseen.



Kakkupohja

5 kananmunaa (M-koko)
150 g sokeria
75 g vehnäjauhoja
75 g perunajauhoja

Mittaa sokeri ja munat kulhoon. Vatkaa ne hyvin sekaisin vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Mittaa kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Siivilöi kuivat aineet kahdessa erässä muna-sokerivaahdon joukkoon, lastalla sekoittaen. Älä vatkaa enää tässä vaiheessa! Pingota 22 cm irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle. Leikkaa leivinpaperista pitkät suikaleet vuoan reunoille. Voit sipaista pienen määrän rasvaa vuoan reunaan, niin nuo suikaleet pysyvät paremmin paikoillaan. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua noin 35 minuuttia 165-170 asteessa. Anna kakun jäähtyä paistamisen jälkeen. Leikkaaa pohja kolmeen osaan. Vaihekuvat kakkupohjan tekemiseen löydät täältä.

Banoffeetäyte

noin 200 g karamellisoitua kondensoitua maitoa 
4 dl vispikermaa (sokeri/vaniljasokeria)
 2 banaania

Kostutukseen 
2 dl hedelmämehua/maitoa

Koristeluun
200 g marsipaania
(elintarvikeväriä)
4 dl vispikermaa (sokeri/vaniljasokeri)

Vatkaa kerma sokerin ja vaniljasokerin kanssa vaahdoksi. Pilko banaani. Laita tarjoiluastialle irtopohjavuoan reunus ja laita ensimmäinen kakkupohja tarjoiluastialle.

 
 Kostuta pohja kevyesti ja levitä päälle ohut kerros karamellisoitua kondensoitua maitoa, yksi banaani siivutettuna ja lopuksi noin puolet kermavaahdosta. Tee seuraavalle kerrokselle sama juttu ja nosta lopuksi päälimmäinen kakkupohjakerros täytteen päälle. Kostuta vielä päälimmäinen kerros. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Voit myös kasata kakun vuokaan, johon löydät ohjeet täältä.


 Nosta kakun ympäriltä vuoan reunus pois. Vatkaa kermavaahto pursotusta varten valmiiksi. Mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla maun mukaan. Levitä ohut kerros kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. 




Värjää marsipaani halutun väriseksi elintarvikevärillä. Kauli massasta levy ja halutessasi paina siihen kuvio. (Tuolla minun käyttämälläni leivonta-alustalla voi kaulittavat massat kaulia ilman tomusokeria. Jos massa tarttuu alustaan kiinni kaulittaessa, niin laita väliin tomusokeria.) Kuvion voi painaa koristevälineillä, kuviokaulimilla tai -levyillä. Ota puhtaalla vuoan reunuksella marsipaanilevystä sopiva ympyrä ja nosta se ohuen kermavaahtokerroksen päälle. Pursota reunat kermavaahdolla. Tässä kakussa käytettiin korispunostyllaa sekä tähtityllaa (M1). Laita lopuksi koristeet kakun päälle.

 

Vinkki! Jos kuviot marsipaanin/sokerimassan, niin suosittelen kevyttä öljyämistä kuviointialustaan. Näin ollen kuviointialusta irtoaa paremmin massasta ja jäljestä tulee siisti.

HUOM! Jos kakkua säilytetään pidemmän aikaa, suosittelen marsipaanin alle sokerikreemiä. Näin ollen marsipaani ei vety kakun päällä niin nopeasti kuin kermavaahdon kanssa. (Sokerikreemi: Vatkaa 100 g suolatonta voita, 1 dl tomusokeria, 2 tl vaniljasokeria ja 2 rkl nestettä keskenään)


Koristeiden valmistus

Candy melts tai muita vastaavia kuorrutenappeja 
tai suklaata
Tomuväriä

Sulata kuorrutenapit tai suklaa. Pursota silikonimuottiin sulaa massaa. Taputa muottia muutaman kerran alustaa vasten, jotta massa tasoittuu muotissa ja ilmat tulevat pois. Vedä ylimääräiset pois lastalla tai veitsellä. Nosta muotti viileään jähmettymään. Irroita kuvio varovasti silikonimuotista. Värjää kuviot halutessasi tomuväreillä. Nosta koristeet kakun päälle. 








Mukavia isänpäiväleipomisia! 

Tässä vielä muutama reseptivinkki isänpäiväleivontaa varten:

Jättikeksi
Suklainen juustokakku olut twistillä
Herkullinen suklaatoffeejäätelökakku
Bagelsit brunssille
Kaneliset pretzels herkut 

5 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogista !! :)
    Mistä tuo sinun jalallinen kakkulautanen on? :)
    Zanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jätit kommenttia käynnistäsi - Kiitos! Tuo lautanen on tuliaisia ulkomailta, joten en ainakaan ole itse täällä samanlaiseen törmännyt. Monta vuotta haaveilin tuollaisesta ja vihdoin tänä kesänä sain sellaisen omaksi :)

      Poista
  2. Hei,
    Mitä kondensoitua maitoa käytit - sitäkö, mikä on valmiiksi keitetty? Vai keititkö itse? Ainakin kuvan perusteella näyttäisi olevan kiinteää tuo kinuski. Kiitos vastauksesta etukäteen :) !

    Susa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuota karamellisoitua kondensoitua maitoa eli valmiiksi keitettyä versiota.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...